Tarve paniikkinapille?

Tähän astihan olen riemuinnut joka viivasta ovistikussa, niin negasta kuin haamustakin. Tähän asti on ollut vaan hauskaa, kun tikkuun piirtyy jotain, niin tietää ainakin, että tikku JOLLAIN TASOLLA toimii. No.

Nyt ei enää naurata.

Olin jo eilen lähes varma ovulaatiosta, vaan tikku näytti muuta. Ihan himmeistä himmein haamuviiva, jonka näki hieman taivutellen ja räpytellen silmiään. Okei, ei siinä mitään, luulo ei ole tiedon väärti, mutta mitäs nyt. Kai se jossain vaiheessa pärähtää ruutuun? Ja oikein naurattaa (siis oikeasti lähes itkettää), kun testauksen aloittaessani ajattelin, että hehheh, nyt tikutellaan tämä kierto, niin NÄHDÄÄN ETTÄ KAIKKI ON KUNNOSSA. Okei, on tässä vielä muutama potentiaalinen päivä jäljellä, voihan olla, että olen stressanut asiasta tietämättäni, ja maagisesti saanut siirrettyä ovulaatiota.

En ole vielä päättänyt jatkanko tikuttamista ensi kierrossa (JOS tästä kierrosta ei siis tärppää, vielä on toivoa!) Nyt ymmärrän, kun sanotaan, että se stressaa vielä enemmän. Molemmilla tavoilla on puolensa. Tiedän, että minuaa ärsyttäisi myös se, jos en tikuttaisi, koska vielä en ole pystynyt ajoittamaan ovistani oikein. Tästä puolesta puhuu se, että alkuviikon juiliminen ei näköjään ollutkaan ovista, vaan varmaan hemmetti jotain perusvatsavaivoja! :D Mutta toisaalta ei tämä tikuttaminenkaan niin stressivapaata näköjään ole.

Pappa eilen antoi kyllä kultaiset neuvot minun hermoillessani. "No, oletetaan ettet tässä kuussa ovuloikaan. Mitä voit asialle NYT tehdä ja auttaako stressi asiaa? Hyväksy asia: jos et ovuloi tässä kierrossa, et ovuloi. Jos ovuloit, niin mahtava juttu. Ensi kierrossa kääntyy sitten taas uusi sivu projektissa."

Papan sanat voisi laittaa tähän "älä ressaa"-kategoriaan, jonka tiedämme olevan todella ärsyttävä. Mutta jos oikeasti pureudun sanoihin tarkemmin, löytyy niistä vinha perä, joka on näkyvissä koko ajan elämässäni. En voi hallita kaikkea, terveyttä senkään vertaa. Voin yrittää ehkäistä ongelmia ja toimia itseni parhaaksi, mutta loppupeleissä en voi kuitenkaan tapahtumiin sen enempää itse vaikuttaa. Tässä hyväksymisen lyhyessä oppimäärässä suurimpana "opettajanani" on toiminut ehdottomasti epilepsiani. Kun sairastuin siihen 15-vuotiaana, olin todella vihainen siitä, että miksi juuri minulle, miten asia parannetaan ja nyt elämä on pilalla. Pelkäsin myös todella paljon kohtauksia. Minulta meni oikeasti VUOSIA tajuta se, etten voi tehdä asialle mitään muuta, kuin hyväksyä se ja jatkaa eteenpäin. Jos saan kohtauksen siitäkin huolimatta, en voi siinä tilanteessa tehdä mitään. Omaa kehoa vastaan taistelu on todella uuvuttavaa, mutta sen kanssa voi elää sopusointuisesti kaikesta huolimatta. Nyt olen ollut jo vuosia sinut sairauteni kanssa (jonka oireet ovat hellittäneet sen jälkeen huomattavasti, en saa enää kohtauksiakaan!), koska olen ymmärtänyt, etten voi hallita sitä, mutta sekään ei myös hallitse minua. Tiedän omat rajani, jotka ylittäessä saan muistutuksen sairaudestani. Mutta kunnioitamme kuitenkin toisiamme, emmekä astu toisemme reviirille ;) Tottakai asiaa silti prosessoi edelleen, varsinkin nyt kun suuri elämänmullistus on tuloillaan.

Tällä ehkä tarkoitan sitä, että nyt minun on aika opetella hyväksymään munasolujeni epämääräinen toiminta :) Enhän voi pakottaa niitäkään toimimaan kellontarkasti ja silloin kun minun kalenterini alkaa näyttää suotuisalta niitä varten. :)

Voikaa hyvin! Kyllä tässä projektissa vielä raskaudutaan, kukin vuorollaan! (niin paljon kuin tässä nyt mitään vuoronumeroita jaellaan, heh.)


Mamma

Kevättä rinnassa!

"Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä - KESÄ!" Paitsi, ettei vettä sada. Aurinko vaan mollottaa kirkkaalta taivaalta. Ellei ennestään ollut mahtava olo, niin nyt viimeistään on. Paitsi, että ennestäänkin oli jo ihan muikeet fiilikset. Niin.

Kaikki on siis loistavasti :) Upea sää ja tieto siitä, että joka hetki lähestyy se päivä, jolloin tapaamme uuden ihmisemme, piristää todella paljon työpäivääni.

Olen pohdiskellut paljon sitä, miten suurta ihmettä ollaan Mamman kanssa luomassa. Miten huikeeta on se, että jonain päivänä Mamman masussa alkaa tikittämään toinen sydän. Sydän, jonka me olemme yhdessä luoneet. Meistä kahdesta kasvaa kolmas. Uusi ihminen saa alkunsa meidän takia! Huhhuh. Pää on ihan pyörällä :)

Saas nähdä miten sekaisin koppani on sitten kun oikea odotus alkaa ja kaikki muuttuu todelliseksi! Jaiks :) Onneks ollaan Mamman kanssa juteltu niin paljon tästä, että tiedän meidän molempien olevan valmiita tähän.

Eikai mulla mitään sen enempää asiaa ollut :) Nautitaan yhdessä tästä upeasta ajasta!

Pappa

YK 3, KP13/29-32

Tässä muutaman päivän pidin blogitaukoa ja tuntuu, että pahimmat vauvahöyrytkin vähän tasoittuvat tuolla ulkona ihanasta ilmasta nauttien. Näimme paljon kummityttöämme, joka todella toi vauvahaaveet positiivisella tavalla pintaan. "Meilläkin on vielä tuollainen taapero!" Yhtäkkiä siitä päätöksestä, että nyt on oikea aika yrittää, on tullut jotenkin niin elävä unelma, jota melkein voi jo koskettaa.

Oloni on jotenkin ihanan positiivinen. Ovistikkuun tuli tänään selkeä haamu, joten tiedän, että jotain on lähipäivinä tapahtumassa. Kroppani toimii edes jollain tasolla! Negahan se selkeästi oli, mutta viiva kuitenkin, ja ajoituksellisesti oikea. Haamu ihan kierron alussa tai lopussa ei lämmittäisi näin paljon. Vaikka tikuttelusta ei ole paljon tietoa, niin haamu tikussa luo kuitenkin toivoa, sanokaa mitä sanotte! ;)

Vielä sellainen, että liityimme tähän Kesän toivotut-projektiin, vaikka joskus mielessäni vannoin, että projekteihin EN KYLLÄ IKINÄ LIITY! No, nyt leikkimielisesti (niinpä niin) lähdemme mukaan. Jos projekti kiinnostaa, siihen voi ilmoittautumalla ylläolevasta linkistä.




Nauttikaa ilmoista!

Mamma

Tikuttelua

Ovistikut on nyt ollut käytössä kolme päivää, eikä se ainakaan stressiä aiheuta. Nyt kun Pappa on tehnyt tosi pitkää päivää kaks viikkoa putkeen, ei lapsentekohommaan olisi ollut oikeaa hetkeä, joten on ollut ihan lohduttavaa, että testit näyttää negaa. Nyt on meneillään KP10/29-32, eli viikon sisällä tai vähän sen jälkeen odotetaan edes haamuja ja sen jälkeen ihan oikeaa plussaa.

Tietty vähän jännittää, että mitä jos tikut negailee kierron loppuun asti. Toisaalta sitten on ihan oikea syy mennä käymään lääkärissä ja tutkia onko joku vialla vai enkö vaan osannut käyttää testejä oikein kattavista ohjeista huolimatta.

Oon jotenkin ihmeen tyyni. Toiveissa blogin teksti siitä, miten vauva on oikeasti tulossa, tavalla kuin toisella, ennemmin tai myöhemmin, tiivistää ajatukseni täysin. Kyllähän se meidän vauva ennenpitkää tulee, vaikka kärsimätön luonne olenkin. Olemme vielä kohtuu nuoria, kaiken pitäisi olla kunnossa ja jos ei ole, niin apukeinoja löytyy. Jos niidenkään jälkeen mitään ei tapahdu, niin minä en ainakaan adoptiota sulje pois. Adoptoinnista tosin emme ole yhdessä jutelleet, koska uskon ettei siihen ole tarvetta.

Mutta oikeasti! Joku päivä meillä on täällä kolmas ihminen, joka taputtaa, pönöttää toppapuvussaan lapio kädessä, tekee hiekkalinnoja, leikkii ruoalla vaikka kielletään, nauraa ja jolle tulee hampaita yksi kerrallaan. Siis ihan oikea lapsi, joka kaiken lisäksi kasvaa mun mahassa. Siis MUN MAHASSA!

Ajatus on jotenkin niin huikea, että sitä ei voi käsittää. Tikuttelun logiikkaa ymmärtää paremmin.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

Mamma

Kireä aamu :)

Mamma lähti lääkäriä tapaamaan ja uusia testejä tekemään. Hän oli (luonnollisesti) stressaantunut ja mä en (luonnollisesti) taas osannut oikein auttaa. Harmittaa kun en voi/osaa aina olla siinä lohduttamassa kun on omakin työ ja omat paineet :/ Kaikki varmasti helpottaa kun totutaan tähän uuteen arkeen ja asiat rutinoituu.

Tosin tiedän kyllä hyvin, että raskaus tuo mukanaan omat mielialavaihtelut (joita odotan TODELLA innolla) ja rutiinit menee taas uusiksi. En tiedä. Ehkä mitään tasapainoista tilannetta ei ole olemassa ja pitää vaan pötkiä eteenpäin minkä jaksaa ja ehtii, parhaalla osaamallaan tavalla. Toivottavasti ei kuitenkaan oo ihan niin.

Eiköhän tämä kaikki mene hyvin ja osaan olla Mammalle kaikkea, mitä hän tarvitsee. Onneksi nyt on kevät ja mieli on väkisinkin vähän iloisempi :) Asioilla on tapana järjestyä. Useimmiten vielä parhain päin!

Kevät (ja kesä) olkoon toivoa täynnä!

Pappa

Jännät päivät

...vaan ei piinapäivät!

Maanantaina sain soitin terkkarille ja kyselin labratuloksiani. Sairaanhoitaja kertoi, että suola on "hieman" alhainen ja maksat "aavistuksen" koholla, mutta syytä huoleen ei ole. Huokasin helpotuksesta.

Eilen sitten saman puljun lääkäri soitti kauhuissaan ja kertoi suola-arvojen olevan niin alhaalla, että normi-ihminen (ei kaikki arvot pielessä oleva epileptikko) olisi tiputuksessa. Ei tosin tiennyt mitä muuta voisi tehdä, kuin että tulisin seuraavan päivänä (tänään) kontrollikokeisiin. Puhelun jälkeen hirvitti. Jos suolat on niiiiin kamalat, niin onko edessä lääkkeenvaihdos ja vauvahaaveet voi taas heittää pitkäksi aikaa romukoppaan. Kyseiselle lääkärille en tosin sanonut vauvahaaveista, koska hän ei minua tunne pitkältä ajalta.

Ironisesti ovistikkuni saapui samalla hetkellä, kun lääkäri soitti ja kertoi uutisensa. Mietin, onko kyseessä kohtalon ivaa vai kenties vielä toivo.

Otin siis vielä saman päivän aikana yhteyden neurologiini (joka tietää vauvayrityksestäni) ja tilitin hänelle koko tarinan. ONNEKSI hän sanoi, että arvot ovat minun kohdallani ihan passelit, kunhan alan syömään suolaisia ruokia enemmän. Missään nimessä lääkitystä ei lähdetä vaihtamaan ja hänen mielestään vauvalle ei ole mitään estettä, kunhan kaikki arvoja kontrolloidaan. (JEEEEE!)

Helpotuksen huokaus. Tulin juuri labrasta ja nyt toivon, että arvot olisi lähteneet reippaasti nousuun! Olen jopa niin toiveikas koko kierron suhteen, että uskaltauduin kirjastoon lainaamaan vauva-lehden (ostaminen olisi liikaa!) ja Eve Hietamiehen Yösyöttö, jota Heinä täällä mainostikin.

Nyt siis kirja käteen ja taas haaveilemaan!


Mamma

Tikkusein, missä viivytte?!

Odotin tänään kuumeisena ovistikkulähetystäni. Eipä kuulunut. Okei sinänsä on kyllä lähtökohtasestikin urpoa odottaa viikonloppuna tilaamaan lähetystä MAANANTAINA. (mutkun mä tilasin pikapostin!!)

Haluun vaan alottaa tikuttamisen heti niitten saavuttua, koska en luota oman kroppani toimintaan yhtään. Haluun kirjaimellisesti NÄHDÄ sen ovulaatiomahdollisuuden joka päivä, onko vai eikö. En usko siihen, että laskelmani pitävät paikkansa. Tänään on jo KP6, joten aikaa ei ole hukattavana!

Työn touhussa

Mamma taisi jo mainita, että pappa löysi vihdoinkin vakituisen työpaikan. Se tuntuu tosi hyvältä, koska pitkään on ahdistanut kun ei tiedä paljonko sitä rahaa tulee, milloin ja mistä. Nyt tiedän.

Tiedän myös työaikani, jota on pitkin viikkoa kahdessa vuorossa. On kiva kun työajat ja -tehtävät vaihtelevat mutta valitettavasti aikani kotona Mamman kanssa on nyt kortilla. Ainoastaan joka toinen viikonloppu on vapaa ja keskiviikot (silloin kun en ole tekemässä muita töitä). Harmittaa vähän, etten voi olla Mamman kanssa kotona niin paljon kuin ennen mutta näinhän se toimii :) Kukaan ei maksa kenellekään siitä, että makaa kotona. Valitettavasti.

Kuten Mammakin sanoi, tämä vaikeuttaa tietenkin vähän raskautumista, koska nyt aikatauluihin vaikuttaa yksi tekijä lisää. Niistä ovulaatiotesteistä on varmaan paljon hyötyä :)

Olen tosi kiitollinen Mammalle siitä, että hän jaksaa kirjoitella ajatuksiaan tänne. Iso kiitos myös kaikille lukijoillemme ja blogien kirjoittajille, jotka jakavat kuulumisiaan ja lohduttavat jakamalla tietoa!

Pappa

Vauvamaniassa ei lupauksia kannata tehdä...

Eiliset huolenaiheet pyörivät edelleen mielessä, onneksi huomenna saan ne labratulokset ja asia selvinnee. Toivottavasti parhain päin.

Olin eilen lopulta niin paniikissa aiheen tiimoilta, että oli pakko keksiä jotain kevyttä tekemistä, jolla saa ajatukset pois paholaismaksasta. -> Mars vauvapalstoille! Ja siis apua. Olisinpa vaikka skräppäillyt tai istutellut niitä uhoamani kukkasipuleita, koska vauvamania iski pahemman kerran! Vaikka kuinka olen uhonnut, että ovulaatiotestejä en osta vielä pitkään aikaan, niin syöksyin samantien palstalla surffailtuani tilaamaan 42 kappaleen pakkauksen ovistestejä! Voi apua...

Järkeilyt:

- Jos ostan tukkupaketin testejä nyt, käy varmasti niin, että käytän 3 ja sitten olen raskaana
- Pakkaus oli halpa ja vieläpä alennuksessa
- Saa varmuuden, että ovuloinko näin epäsäännöllisissä kierroissa. Jos en ovuloi, niin syöksyn oikopäätä lääkäriin.
- Nykyään meillä on vähemmän aikaa touhuta Papan töiden takia, niin tietääpähän ainakin täsmälleen, että millon täytyy olla kotona.
- Ovispäivä selviää ja jatkossa pärjää ilman testejä

En ole aikaisemmin testejä käyttänyt, osaako joku valaista niiden käyttöohjeita? Millon tikuttelu alotetaan? Mitä jos plussa tulee tikkuun, pitääkö sillon tarttua heti toimeen? Valaiskaa vauvamaanikkoa! :)


Mamma

Ongelmia?

Olen ollut kohta kaksi viikkoa flunssassa. Hakkaava yskä, pääkipu ja täysi äänettömyys alkaa jo pikkuhiljaa syömään naista, jopa enemmän kuin täti. Flunssani takia olemme peruneet jo kahdet kihlajaisemme (siis MEIDÄN kihlajaiset!) ja tänään pidettäviin lähetin Papan edustamaan meitä molempia. Vaikka olenkin flunssani kanssa toivottavasti jo voiton puolella, en voi ajatellakaan meneväni tartuttamaan vanhoja ihmisiä ja lapsia. Silti ärsyttää kökkiä himassa.

Eilen menin jopa lääkäriin monta päivää kestäneen sietämättömän päänsäryn takia. Johtuu kuulemma joko niskoista tai sitten on migreeniä. Tuntuu kamalalta syödä hevoskuuri buranaa, kun tietää sen kuuluvan tähän raskauttayrittävien kieltolistalle. No, se vielä menee, mutta puheeksi tuli myös maksa- ja suola-arvoni. Kaikilla epilepsiaa sairastavilla ja tiettyjä lääkkeitä syövillä nuo arvot ovat suurennuslasin alla. Minä olen kärsinyt lääkkeiden takia vaikeasta suola-arvojen tippumisesta (uskomatonta, että tällaistakin on!) ja kriittisestä maksa-arvojen noususta. Näitä arvoja minulla ei ole vähään aikaan seurattu, muistini mukaan vajaaseen vuoteen. Aika kuitenkin on mennyt hälyttävän nopeasti ja lääkärissä tuli yllätyksekseni ilmi, että viimeisistä testeistä on kaksi vuotta! Tällöin maksa-arvot olivat kovassa nousussa eikä arvoja sen jälkeen kontrolloitu. En muista/ymmärrä ollenkaan, että miksi seuraaminen on jäänyt. Sen enempää sairauskertomuksia luettelematta epilepsianhoitoni (ja monen monen muun) on ripoteltu pitkin poikin ympäri pääkaupunkiseutua, joten yhtenäistä kontrollointia ei ole mahdollisuutta saada.

Nyt siis pieni pelko nostaa päätään. Mitä jos nuo arvot ovat aivan pielessä kaikkien lääkemuutosten jäljiltä? En vaan KESTÄ, jos nyt täytyisi uudelleen miettiä lääkitystä, joka toimii ja joka kertaalleen on jo vaihdettu raskautumista silmällä pitäen. Epilepsialääkkeiden vaihto ei ihan Buranasta Panadoliin verrattavissa ole, joten muutos vaatii paljon aikaa, hermoja ja myös hitusen onnea. Ei ole lainkaan selvää, että uudet lääkkeet sopisivat minkään suhteen. Lääkemuutoksien yhteydessä olen saanut pahan allergisen reaktion, nukkunut monta kuukautta lähes putkeen, on huimannut sietämättömästi, laihtunut kymmenen kiloa lyhyessä ajassa ja mikä tärkeintä, kohtaustasapainoni ei ole aina mennyt toivottuun suuntaan.

Nyt siis toivon, hartaasti ja kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki arvoni ovat kunnossa ja voisin palata ovulaation ja raskausoireiden metsästämiseen! Kaikessa piinaavuudessaan se on silti asia, jota arvostan, koska tiedän, ettei se kohdallani ole todellakaan itsestäänselvyys! Maanantaihin asti pitää odottaa...

Mietin muuten pitkään pitäisikö minun jättää epilepsiatilitykseni kokonaan blogista pois, koska se ei luultavasti montaa yrittäjää kosketa. Toisaalta tämä on meidän yritysaikaamme ja meidän kuvioihin liittyy vahvasti myös tämän asian tiimoilla temppuileminen, niin paljon kun se välillä hankaloittaa ja ärsyttääkin. Ehkä myös joku saa tästä jotain uusia näkökulmia ja ajateltavaa ja kenties vielä joku päivä tänne eksyy joku raskaudesta haaveileva epiäiti ja saa ehkä rohkaisua ja tiedonmurusia omiin vauvahaaveisiinsa.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Nauttikaa keväisestä ilmasta!


Mamma

Täti.

Jo otsikon luettuasi tiedät, millainen päivä täällä on. Ikävä kyllä.

Kysynpä vaan, että mitä hittoa kehossani oikein tapahtuu?! Kaikki edelliset kiertoni ovat olleen vähintään 31 päivää pitkiä, viimeinen huikeat 36. Ja nyt yhtäkkiä tällainen spurtti. Arvaatkaa, olenko sijoittanut aktiivisimmat päivät tämän mukaan. No en todellakaan. Saati olinko edes varautunut MILLÄÄN TAVALLA (u know what i mean) tädin saapumiseen?! Hyvänen aika, en. Olen yleensä liikenteessä ilman mitään tiettyä aikataulua, paitsi tänään. Perfect timing, Täti. 

Enkä edes nyt yritä uskotella itselleni, että tämä olisi mitään kiinnittymisvuotoa, sen verran menkkamainen olo on juuri nyt. Turhaan siis pidän toivoa yllä ja petyn uudelleen, saman kierron aikana.

Jos jotain hyvää nyt tästä repisi, seuraavat asiat tulevat mieleeni:

+ en ainakaan ole jouluna sektiossa

+ nyt on vähän enemmän dataa kierrostani, niin ensi kierrossa voin taktikoida

+ voinpahan ainakin rauhassa lääkitä pääkipuani

+ tulevalla lapsella ei ole synttärit ihan joulunkorvilla

Miinuslistaa tuskin tarvitsee tehdä.

Tuntuu, että hetki sitten blogosfäärissä puhaltanut plussatuuli olisi kääntynyt mikäli viime postauksia on uskominen. Toivottavasti tuulensuunta kääntyisi taas!

Mamma

P.S. Meille tulee perjantaina vauvavieras, vielä tähän mennessä lapsivieraat eivät ole aiheuttaneet katkeruutta, mutta jotenkin tuntuu, että nyt saattaa vähän alahuuli väpättää

Vertaistuesta

Me suomalaiset olemme sanonnan mukaan hiljaisia. Emme puhu juuri henkilökohtaisista asioista, kerro niistä tärkeimmistä toiveista tai pohdi julkisesti miksi toiveet eivät ole vielä toteutuneet. Epäonnistuminen on noloa, ja siksi paineet on monessa asiassa korkealla.

Sen takia minut on saanut hämmentyneeksi tämä avoin ilmapiiri vauvablogien ja palstojen välillä, jossa mikään asia ei ole liian intiimi jaettavaksi. Olen myös itse heittäytynyt tähän avoimeen keskusteluun jakaen asioita, joista en puhu edes parhaiden ystävien kanssa. (Vielä ei ole tullut tarvetta päivitellä kipeitä nännejä) Nyt on tarve kuulla muiden mielipiteitä, tarve jakaa omia ja tarve saada kysymättömille kysymyksille vastaus.

Blogi-ilmiö on mielestäni mielenkiintoinen, huomionarvoinen ja lojaaliutta täynnä. Me enemmän tai vähemmän epätoivoiset haikaranmetsästäjät olemme yhdistäneet voimamme ja ymmärrämme toinen toisiamme. Kaikki me tiedämme, että lause "Ottakaa vaan rauhassa ja stressittä, niin kyllä se sieltä tulee" on ärsyttävintä mitä voi sanoa. Toisen on helppo kommentoida, kun ei ole oma lehmä ainakaan niin syvällä ojassa kuin itsellä.

Ei mitään niin hyvää, jos ei jotain huonoakin. Tässä avoimessa yhteisössä, jossa kaikki oireet on esillä herää niin toiveet kuin myös pelotkin. "Mitä jos minä en plussaakaan?", "Mitä jos me epäonnistumme tässä?" Toisaalta on hyvä, että asiaista puhutaan avoimesti, toisaalta taas joukolla panikoiminen lisää paineita entisestään. Puhumattakaan niistä oireista, mitä me kaikki kyttäämme. Missä puristaa, kiristää, juilii ja nippaa sillä kertaa. Ehkä olisi helpompi olla stressaamatta ja "vain" yrittää ilman, että olisi alati netissä tarkastamassa mitä mikäkin oire saattaa tarkoittaa.

Kuitenkin on ihanaa huomata, että yrittäneet vihdoin palkitaan sillä plussalla. Silloin voi sydämestä asti onnitella, hehkuttaa ja fiilistellä, koska me kaikki yrittäjät tiedämme täysin, miten vaikeaa tuo plussa on saada ruutuun.

Kiitos siis siitä, että luet blogiamme ja tarinaa siitä, miten meidän käy.

Mamma

Psykosomaattinen raskaus

No nyt alkaa ne piinojen piinat (KP 28/30-36). Päätin viikko sitten, etten testaa ennen KP36. Miksi ihmeessä menin päättämään jotain sellasta?! Viikonloppuinen mahakipu herätti niin toiveet kuin pelotkin niin vahvasti pintaan, etten tiedä mitenpäin tässä olisi.

Mutta maha: se on mystinen. Koko viikonlopun sitä puristi, kiristi, väänsi ja nipisti. Ei sillä tavalla, että se olisi sekaisin tai potisin jotain mahapöpöä, vaan niinkuin olisi supermenkat. Eipä ollut. Kokoajan kyllä tarkistin tilannetta, niin kovaa kipu välillä oli. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että koko kohtu (tai mikälie) olisi krampannut. Siis ihan käsittämätöntä. Jännitin tilannetta niin paljon, että kehitin itselleni pahoinvoinninkin, ja tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että meinasi jo pönttö kutsua. (Tämä tietenkin ruokkii omaa epäilystäni, ja aivan varmasti suotta! Hemmetti.) Kaikki mahdolliset oireet oli viikonloppuna nivuskivuista siihen pahoinvointiin kävin kyllä läpi. Kohta kohdalta. Tähti tosin ei syttynyt.

Tänä aamuna luulin kaikkien oireiden olevan ohi, kunnes tehdessäni vatsalihaksia vatsallani, tunsin kovaa tykytystä ja jomotusta oikealla puolella alavatsaa. Ja taas lähti ajatusratas pyörimään.

Surullisintahan tässä on se, että sitten kun se täti tänne saapuu, tajuan niiiin oman hulluuteni. (Eilen tosin Pappakin oli jo toiveikkaana mikäli tulkitsin hassun hymyn pahoinvointini aikaan oikein. Yleensä Pappaa ei paljon minun pahoinvointini naurata!)

Mutta siis. Julistan itselleni uuden diagnoosin. Olen psykosomaattisesti raskaana.

Vauva vaan puuttuu.


Harmi...


Mamma

Ajatuksia lääkkeiden käytöstä ja raskautumisesta

Nyt kun vauvan yrittäminen on todellista ja käsinkosketeltavaa, surffaa vauvapalstoilla ja lukee kaikesta siitä, mitä ei missään nimessä saa syödä/tehdä/juoda, minulle herää pakostikin pelko siitä, miten oma epilepsialääkitykseni haittaa tätä prosessia. Tottakai lääkitykseni on tarkkaan säädetty vauvaa ajatellen niin, että sekä minä että tulevaisuudessa vauva olisimme molemmat mahdollisimman turvassa. Kuitenkin tuntuu pahalta, kun vauvapalstoilla vouhotetaan buranan-käytöstä, enkä itse voi vaikuttaa lääkevalintoihini enää mitenkään. Tiedän, että lääkkeitä käyttävien epilepsiaa sairastavien äitien vauvat ovat pääosin terveitä. Neurologini mukaan "terveiden" äitien vauvoilla on keskimäärin 1% mahdollisuus saada jonkinlainen kehityshäriö, meidän "epiäitien" vauvoilla 3%. Ero ei siis ole huikea, mutta neurologini mukaan siihen riskiin täytyy reagoida juuri vähentämällä tai muuttamalla lääkitystä. Ja siis juuri niinhän olen tehnyt ja kaikki on sujunut tähän asti hyvin. Kuitenkin takaraivossa on ajatus, että olenhan varmasti tehnyt kaikkeni sen eteen, että vauvalla on parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä masussani tarpeeksi.

Ja siis tiedän, että olen. Lääkitykseni on pienempi kuin viiteen vuoteen ja voin edelleen mainiosti. Lääkkeiden tiputtamisen ahnehtiminen olisi neurologinkin mukaan vaarallista ottaen huomioon, että tilanteeni on ollut huomattavan epästabiili vasta muutama vuosi sitten. Vauva-ajatukset vaan näköjään pistävät vaikka mitä ajatuksia pyörimään.

Uskon kuitenkin siihen, että pelko ja murehtiminen ei auta, missään asiassa. Jos minun tilanteeni perinpohjin tunteva lääkäri näyttää tällä lääkityksellä vihreää valoa vauvalle, on minun sitten uskottava, että näin on. Kaikkea voi sattua, ihan kaikille. Turhaan siis murehdin etukäteen, eihän vauva ole vielä aluillaankaan, saati mitään tapahtunut. Huonot uutiset, JOS niitä tulee, käsitellään sitten ajallaan. Nyt ollaan toiveikkaita ja uskotaan siihen, että tulen raskaaksi, raskaus menee hyvin ja vauva syntyy terveenä!

Ajatuksia täytyy saada välillä vaan purettua ja käsiteltyä, jotta ne eivät sitten myöhemmin kasaannu.

Aurinkoisia ajatuksia,

Mamma


P.S. Ihanaa kun aurinko paistaa, mutta hitto kun olen kipeenä. Sama flunssa, jonka Pappa sairasti viikko sitten.

Oletko raskaana vai ei (miehen näkökulmasta)?

Noh. Joko olet tai sitten et ole.

Eikö juuri tätä varten ole olemassa suhteellisen yksiselitteiset testit. Näin miehenä mun on välillä vaikea ymmärtää sitä, miten paljon asioita voidaan/jaksetaan/osataan ylianalysoida.

"Varvasta jomottaa. Täytyy johtua kasvaimesta. Oikeassa korvassa. Tai sitten olen raskaana. Kunhan ei vaan iskisi yskä!"

Jos varvasta jomottaa, olet todennäköisesti paukauttanut sen johonkin pöydän kulmaan. Jos on ummetusta, olet varmaan syönyt huonosti. Juo kuppi kahvia ja istu tunti pöntöllä.

...olenpa kyynisellä tuulella.

Ei, onhan se ihan oikeesti mahtavaa kun on jotain, jota odottaa niin malttamattomana. Ja pakko mun on myöntää, että joskus mä oon Mamman kanssa samassa paatissa pohdiskelemassa, jospa TÄMÄNKERTAINEN tissikipu johtuisi hedelmöittymisestä :)

Antakaa palaa siskot! Analysoikaa sydämmenne pakahduksiin ja eiköhän ennemmin tai myöhemmin aavistukset käy toteen.

Halauksin,

Pappa

Toivottavasti edes muutama kohta toteutuu vauvahaaveilijoilla!

Löysin tän listan surffaillessani vauvapalstoilla (juujuu, pitäisi edetä to do-listani mukaan skräppäillen, liikkuen ja viherpeukaloiden. Mut ei vaan pysty!) Toivottavasti piristää jonkun päivää niinkuin piristi omaani!




Saatat olla raskaana mikäli...

-olet nainen
-olet harrastanut seksiä ilman ehkäisyä
-olet harrastanut seksiä EHKÄ ilman ehkäisyä
-olet EHKÄ harrastanut seksiä
-kuukautisesi ovat myöhässä (1min-9kk)
-kuukautisesi tulevat ajallaan
-et ole varma johtuuko verinen vuoto kuukautisista
-apteekin raskaustesti näyttää plussaa
-apteekin testi näyttää negaa
-apteekin testi näyttää vastavaloon kallistettuna, läpivalaistuna tai tietyssä valaistuksessa plussaa
-näet silmiäsi siristämällä apteekin testin kahtena
-et osaa tulkita apteekin testiä
-voit pahoin
-et voi pahoin
-voit ehkä pahoin
-ruokahalusi on moninkertaistunut
-ruokahalusi on kadonnut
-painosi nousee selittämättömästi
-painosi laskee selittämättömästi
-sinua väsyttää koko ajan
-koet olevasi elämäsi vedossa
-rintasi ovat turvonneet ja arat
-rinnoissasi ei ole tapahtunut muutoksia sitten teinivuosien
-vatsassa nipistelee ja vihloo tai tai juilii erikoisesti tai sitten ei
-sinulla on ummetusta ja ilmavaivoja tai sitten ei
-valkovuotosi on lisääntynyt merkittävästi tai vähentynyt poikkeuksellisesti
-pimppasi on kuiva ja rapea
-tunnet olosi kuumeiseksi ja turraksi
-mielialasi vaihtelevat hurmiosta ahdinkoon
- kissasi, koirasi, miehesi ja kymppiuutisten uutisankkuri käyttäytyvät poikkeuksellisesti, ihan kuin aavistaen jotain
-eläinkaupan gekot villiintyvät terraarioissaan (pystyvät kuulemma haistamaan raskaushormonit)
-kolme itämaan tietäjää ilmestyy kotiovellesi ja makuuhuoneesi yläpuolelle on syttynyt outo, kirkas tähti.





Mamma

Ajankulua

Niinkuin viime viestissä tuli ilmi, täällä pohditaan, että koska se vauva tulee, mietitään, että tulisiko se jo NYT?! Se tietenkin saa tapahtumareaktion aikaiseksi, jossa ensin etsitään mahdollisimman monipuolista tietoa kaikista yllätysraskautumisista, sitten tongitaan tietoa itse raskauden kulusta: niin hyvin menneistä kuin komplikaatioista. Seuraavaksi halutaan tietää kaikki synnytyksestä, niin luomusta kuin sektiolla tehdyistä. Ja sitten se paras osuus: vauvan tulo! Vaunujen, pikkuruisten vaatteiden ja kaiken mahdollisten härpäkkeiden ihailua. Ympyrä sulkeutuu siihen samaan: edelleenkään ei ole sitä vauvaa tulossa. (Vai juiliko mulla juuri mahasta?! Taitaa olla vaan nälkä...)

Koska tällainen kierre on katkaistava, tilalle on saatava jotain, jotta aikaa vaaleanpunaisille (tai sinisille!) päiväunille ei ole sijaa. Koska olen tällä hetkellä työttömänä, aikaa pohdiskelulle on liikaa. Tässä siis itselleni muistutukseksi lista siitä, miten voin unohdaa alituisen vauvahaaveilun!

• Liikunta  Se on jäänyt aivan liian vähälle. Oikeastaan en ole liikkunut juuri yhtään. Eilen päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni: hathajoogasin ja tänään pidin itselleni koticircuitin. Ja voi vitsit kun tulikin hyvä olo! Ajatuksetkin selvenivät! Tätä siis lisää!
• Viherpiiperrys & Koti  Laitoin monta viikkoa sitten mausteita ja vihanneksia itämään ja nyt olisi aika siirtää ne omiin ruukkuihinsa. Epäonnistunut timjami täytyy idättää uudelleen, sitä on nimittäin saatava! Muutenkin voisi laittaa kodin järjestykseen; pestä ikkunat, siivota kaapit ja heittää käyttämättömät tavarat kierrätykseen.
• Terveellisempi ruoka  Syömme kyllä ehkä keskiverrosti, mutta varaa on siis parantaa. Kevään tullen kaupat tulvivat ihania vihanneksia, salaatteja ja hedelmiä, voisi alkaa yhden ruoan korvata siis jollain ihanalla salaatilla ja pitää toisen ruoan lämpimänä. Unelmana olisi myös aloittaa päivä tuoreilla hedelmillä! Herkkupäivä täytyy kuitenkin olla, muuten menee liian kurinalaiseksi. (Mutta jos se ei olisi ihan joka päivä....)
• Askartelu  Tilasimme ehkä kaksi kuukautta takaperin koko viime vuoden valokuvat, jotka pitäisi skräppäillä albumeihin. (Skräppäily on meillä kyllä melko lastenkengissä, lähinnä vaan liimaillaan jotain taustapahveja ja lätkitään tarroja :) ) Olisi ihanaa, jos saisi sen projektin tehtyä!
• Neulominen Rakastan neuloa, vaikka yleensä työt menevätkin pieleen. (Tästä esimerkkinä "ihana" vaaleanpunainen mohairvillapaitani, joka oli yhteen koottuna liian iso Papallekin) Nyt olen kuitenkin jämähtänyt leggingseihin, koska ketä huvittaa hei kevään saapuessa neuloa villalengginsejä talveksi?! No ei ketään! Jätetään siis hautumaan kevään ajaksi ja otetaan uusi työ puikoille!
• Ulkoilu Inhoan lunta, sellaista keväistä lunta, joka on paikoin liukas, paikoin upottaa, paikoin möykkyinen. Uskon, että lumet sulavat kahden viikon kuluessa ja sen jälkeen tämä mamma lähtee ulkoilemaan koko talven edestä!
• Sosialisoiminen Pakko nähdä ihmisiä! 
• Kirjasto Minulla ei ole mitään kirjaa mielessä, mutta kirjastossa haahuillessa aina löytää jotain. Siellä voi oleskella rauhassa etsimättä mitään tiettyä, mutta löytäen aarteita. Kirjoissa on ihana fiilis, vaikken paljon luekaan. Ja ken tietää, ehkä sieltä voisi lähteä joku kasvatusopaskin! Siis kukkien! (Niin niin...)

Eiköhän tämä lista pidä ajatukset hieman kurissa. Ehkä unohdan koko vauvan! (NOT)

Ihanaa alkuviikkoa! Minäpä alan siivoomaan ja sitten skräppäämään!

Mamma