lauantai 6. elokuuta 2011

Pelko ja paniikki

Ihan aluksi kerron, ettei tämä teksti liity mitenkään vauvaan. Pakko vaan purkaa jonnekin tämä ahdistus, että pääsen asiaa työstämään. Jos siis haluat lukea pelkkiä vauvakuulumisia, skippaa tämä vuodatus!

Otsikko voisi olla myös: "Miten helvetin paljon ihminen voi pelätä hammaslääkäriä." tai "Miksi minulla on kaikki mahdolliset hammasongelmat?" tai vaikka "Rauhotu hyvä ihminen!". Lähdetäänpä purkamaan tätä hammasahdistukseni syitä, ihan kohta kohdalta.


  • Kun olin 13-vuotias, minulle piti tehdä ennen oikomisen aloittamista suuri hammasleikkaus. Elämäni pahin kokemus, kiistatta. Olin operaation ajan hereillä, leikkaavana lääkärinä oli kärttyinen ukko, joka oli todella töykeä ja huusi minulle vähän väliä, jos satuin yhtään liikahtamaan. Olin aivan varma, että kuolen leikkauksen aikana, koska en saanut hengitettyä, enkä myöskään pystynyt/uskaltanut asiaa lääkärille sanoa. Toipuminen kesti kolme kuukautta ja suu oli sairaan kipeä koko sen ajan.
  • Hampaat oiottiin ja lopputulos oli esteettisesti hyvä. Minut kuitenkin ohjattiin leukakirurgille, koska avopurentaa ei oionnalla hoitamaan pystytty hoitamaan. Avopurennan lisäksi leukani on kasvanut jotenkin oudosti kieroon. Leukakirurgi oli sitä mieltä, että minun kannattaisi mennä leikkaukseen samantien, etten ala kärsimään pääkivuista, koska leukani on jotenkin totaalisen vino ja tulee myöhemmin vaivaamaan päänsäryin. Mitä sanoo 17-vuotias, joka on juuri saanut telaketjut pois ja hammasrivi näyttää täydelliseltä? "Leukaleikkaus ja viiden vuoden uusintaoionta MY ASS!!!"
  • Leikkauskokemus kummittelee mielessä, enkä uskalla käydä hammaslääkärillä itkemättä kaksi viikkoa etukäteen, vaikka hampaani ovat yleisesti hyvässä kunnossa. Hammaslääkärit ihmettelevät tosin vetäytyviä ikeniä. Niin ihmettelen minäkin, koska en TODELLAKAAN paina harjatessani.
  • Ja kas näin, tänä keväänä alkoi leukapäänsäryt, aivan niinkuin leukakirugi silloin peloitteli. Muistan ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen leukakirurgin suunnitelmat kolmessa osassa tehtävästä leukaleikkauksesta ja viiden vuoden oionnasta. Voi paska.
  • Viikko sitten uskalsin mennä hammaslääkärille, koska hampaitani vihloo vietävästi. Edellisenä iltana en saa ollenkaan unta, itkeskelen ja keksin tekosyitä, miksi en voi sinne mennä. Pappa kuitenkin pakottaa minut aamulla sängystä ylös ja saattaa minut hammaslääkärin ovelle asti, jotta varmasti menen. Hammaslääkäri on hieman kauhuissaan, koska ikeneni on vetäytyneet pahasti. Hän kuitenkin tietää, että harjaus ei aina ole syynä ienvetäytymille, VAAN VÄÄRÄ PURENTA REPII IKENET IRTI. Suosittelee, että otan pikapikaa yhteyttä leukakirurgiin ja aloitan oionnan, ettei ikenet vetäydy enempää. 
  • Että voi helvetti.
En tietenkään ole tehnyt asian eteen mitään, koska pelottaa ja itkettää niin kamalasti, kun hetken edes uskallan miettiä asiaa ja tulevia koitoksia. Raskaushormoneissa pahimpien pelkojen käsittely pitäisi olla lailla kielletty, koska hysterian määrä ei ole enää mitattavissa. Pappa sai pari päivää sitten keskellä yötä rauhoitella minua pari tuntia, kun en millään saanut itseäni irti kauhukuvista. Olen tietenkin googlaillut leukaleikkauksia, ja toisaalta se on helpottanut oloa, toisaalta ei. On helpottavaa tietää, että ne usein onnistuvat hienosti ja lopputulos on kaiken kärsimyksen arvoinen, mutta 8 kuukauden toipumisaika ei ole järin houkutteleva. Ja siihen lopputulokseen pääseminen on vaan NIIIIIIIN pitkä tie. Että en nyt tiedä mitä tässä pitäisi tehdä..

Muuta kuin siis ottaa yhteys sinne leukapolille. Ja oikojaan. 

Huoh. Pelkääkö kukaan muu hammaslääkäriä? Olisiko täällä joku, joka voisi sanoa, että oikeasti kolme leukaleikkausta ei ole ollenkaan paha juttu, vaan sujuu kuin tanssi! Tai että oikominen on kehittynyt reilussa viidessä vuodessa niin paljon, että sujuu nykyään todella nopeasti eikä tunnu missään! Eikä edes hammaslääkärissa tarvitse käydä! Huh.

Sori vuodatus, oli pakko.

Mamma

P.S. Olen oikeasti TODELLA kiitollinen hyvästä hammasluusta, joka ei reikiinny ja pysyy tosi hyvässä kunnossa. 

2 kommenttia:

Alanis kirjoitti...

Mulla on enemmänkin sellainen perus inhotus mennä hammaslääkärin. Mulla kun reikiintyy hampaat helposti vaikka kuinka niitä hoitaisi hyvin ja joka kerralla on paikkausta tiedossa. Ei taida olla suussa hammasta jossa ei paikkaa ole ja on niitäkin joissa on jo useampi reikä.

Uskon että sinulla tuo eka kokemus on tehnyt pelon, kyllä mulla ainakin tuollainen kokemus aiheuttaisi pysyvän kammon. Tsemppiä jatkoon, kai tuollaiset asiat on nyt hyvä hoitaa ennenkuin alkaa oireilla pahemmin.

Malla kirjoitti...

Mulla on pienestä asti ollut paljon reikiä. Ekalla luokalla kun kävin ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä löytyi reikiä peräti viisi! Jouduin siitä lähtien käymään usein hammaslääkärissä. En ikinä halunnut ottaa puudutusta ja muutenkaan en mitään traumoja noista kerroista saanut.

Kunnes ihan aikuisena päädyin yksityiselle juurihoitoon ja sain siitä todella pahat traumat! Suuhun työnnettiin ihan järkyttävän kokoisia piikkejä ja mitkään särkylääkket tai puudutukset ei auttaneet, vaan huusin siellä kivusta kurkku suorana. Jouduin käymään sen samaisen hampaan takia monta kertaa juurihoidossa, ja lopulta hammas piti poistaa. Että jatkossa jos juurihoitoa yrittävät ehdotella, niin aion sanoa että poistakaa vaan suosiolla se hammas. Olen mielummin vaikka hampaaton kun kärsin siitä järkyttävästä kivusta :)

Tsemppiä odotukseen!

Lähetä kommentti