torstai 22. syyskuuta 2011

Hei kuka potkii!?

Pari viimeistä päivää on mennyt hykerrellessä. Poika on päättänyt tehdä olemassaolonsa harvinaisen selväksi potkuttelemalla ympäri vatsaa. Viimeyön keksintö oli potkia tauotta rakkoa. Ensimmäistä kertaa yritin pojalle höpöttää, että mitä jos nyt molemmat nukuttaisiin, mutta ei. Monotus jatkui. Mulla on selkeästi joku auktoriteettiongelma, jo nyt! Apua!

Viimisen viikon olen voinut kerrassaan mainiosti, pientä flunssanpoikasta lukuunottamatta. Epilepsiahässäkät on jäänyt taka-alalle, kun lääkitystä nostettiin reippaasti. Tuntuu kyllä pahalta pumpata itseensä (ja samalla vauvaan) huimia määriä lääkkeitä, mutta pakko mikä pakko. Tekisi mieli kertoa kyllä millaista kohtelua raskaana oleva epileptikko kohtauksiensa jälkeen sai Jorvin neurolla, mutta taidanpa jättää väliin pahan mielen levittämisen. Pääasia, että NYT kaikki on hyvin! Sekä minulla, että pojalla. Potkutteluista päättelen, että kaikki on päällisin puolin hyvin. Neuvola on tänään ja lisäultra marraskuussa. Nyt täytyy vaan uskoa parhaaseen!

Pakko hehkuttaa yhtä minulle tosi isoa juttua. Viime talvena minulle puhkesi aikuisiän akne, kävin ihotautilääkärillä, vetelin antibioottivoidetta ja tein kaikkeni. Akne lievittyi hetkeksi, mutta antibioottirasva veti ihon muuten huonoon kuntoon ja akne palasi samantien, kun lopetin rasvan käytön. Sen jälkeen olen kokeillut ties mitä ihonhoitosarjoja, enemmän tai vähemmän tuloksetta. Raskauden myötä akneni on vielä pahentunut, suorastaan räjähtänyt. Mitään antibioottirasvoja- saati kuureja ei tulisi edes mieleenikään ottaa vastaan, joten olen ollut sillä mielellä, että kärsitään nyt ja etsitään apua vauvan syntymän ja imetysajan jälkeen...

...Kunnes sattumalta netissä surffaillessani törmäsin öljypuhdistukseen. Aluksi ajatus öljyjen kanssa läträämisestä tuntui silkalta hulluudelta, tässä kun on viimeisen vuoden ajan käyttänyt vaan kaikkea missä lukee "oil-free". Mitään menetettävää minulla kuitenkaan ei ollut. Naama ihan tuhannen näppyisenä päätin antaa öljypuhdistukselle tsäänssin. Ja myönnettäköön, viimeisen viikon aikana on ollut sekä ylä- että alamäkeä. On tullut uusia finnejä, mutta vanhat finnit ovat kuivanneet nopeammin, eikä arpia ole tullut. Merkittävintä on kuitenkin se, että ihon yleinen kunto on parantunut HUIMASTI! Iho on kuulas, tuntuu pehmeältä (yleensä siis ihoni on hapankorppumaisen rapiseva) ja mustapäät ovat vähentyneet. Ja tänään herättyäni koin isoimman yllätyksen: kaikki epäpuhtaudet ovat kadonneet eikä uusia ole tullut tilalle! Vielä täytyy taistella vanhojen arpien kanssa, mutta niin hyvin kuin arvet ovat jo nyt vaalenneet, uskallan jo vähän unelmoida, että joku päivä minullakin on vielä kaunis iho.

Parasta öljypuhdistuksessa on kuitenkin kemikaalittomuus, luonnollisuus ja se, että se on halpaa! Plussana koen myös sen, että jos tämä metodi vielä kusahtaa, voin huoletta käyttää oliiviöljyni ruoanlaitossa. Risiiniöjy maksoi kaksi euroa, sen tappion voin ottaa. Raportoin kyllä jatkossa, että miten minun ihoni käy.

Samaan hengenvetoon hehkutan vielä Lisen Sundgrenin kirjaa: Ihana kotikylpylä. Tein eilen kirjan ohjeen mukaan kahvikuorinnan ja ehkä ihoni on tänään erityisen heleä myös sen takia! Mene ja tiedä, mutta minä olen hurahtanut itsetehtyihin ihonhoitotuotteisiin!

Asiasta takaisin itse vauva-aiheeseen. Kohta voimme alkaa sisustamaan vauvanhuonetta, kun ylimääräiset huonekalut tullaan hakemaan pois. Mieletöntä! Siis ihan hujauksessa vauva on jo täällä!

Mamma

tiistai 13. syyskuuta 2011

Ihanaa, suloista ja vähän huonoa

...Niin, ikävä kyllä. Viimisestä postauksesta on kulunut aikaa ja paljon on ehtinyt tapahtua! Jos aloitetaan ihan järjestyksessä.

1. Meidän vaunusuosikit on löytynyt! Käytiin Vauvatalo Johannassa yhtenä iltana testailemassa, pähkimässä ja miettimässä, ja molempien yllätykseksi suosikki löytyi melko helposti. Alunperin päässäni oli kuva Emmaljungan Mondial Duo Combit värinä White Leatherette. Niihin ihastuimme molemmat pari vuotta sitten jossain lastentarvikeliikkeessä, kun vauva-aihe ei ollut vielä edes ajankohtainen. Nyt kun se on, todellisuus on iskenyt vastaan. Valkoiset lastenvaunut, ei ehkä paras valinta käytännössä. Myös kaupassa niitä testatessani nyt tositarkoituksella huomasin pian, että niiden jähmeä runko ei kyllä liikkunut mihinkään minun yrittäessäni niitä kääntää tai liikuttaa. Mutta onneksi vaihtoehtoja oli ja yksi oli ylitse muiden:

Emmaljungan Nitro Cityt!


Kuva täältä

Niitä minäkin pystyin hallitsemaan, vaikken pääasiallinen  vaunujen työntäjä olekaan. Silti on kuitenkin tärkeää, että saan niitä vaivatta käännettyä oikeaan asentoon tai edes hieman eteenpäin. Hauskinta tässä oli kuitenkin se, että vaunuvalintaa pohtiessani tuttujeni kanssa, kävi ilmi, että eräs toinen äiti pyörätuolissa oli päätynyt samoihin vaunuihin juuri kyseisten kriteereitten takia ja on tyytyväinen valintaansa! Jes! Emme vielä vaunuja tilanneet, mutta olen helpottunut, että nyt TIETÄÄ mitä tilaan. :)

2. Rakenneultra on takanapäin! Ja siellä pötkötteli hyvissä ruumiin voimissaan selvä POIKA! Kaksi kätilöä poika-arvauksen antoi, ja sanoivat vielä, että tämä on kyllä NIIN selvä poika, kuin vaan voi. Pakko myöntää, että olin aivan varma masukin olevan tyttö, ja sen päivän sulattelin ajatusta pojasta. Ei sillä, että sukupuolella olisi  yhtään mitään väliä, mutta jotenkin kauhistutti, että osaankohan leikkiä pikku pojan kanssa! :) Nyt, ostettuani kasan pikkupojan söpöjä vaatteita, ajatus pojasta tuntuu ihanalta! <3 Siellä se jätkä pötköttelee masussa ja potkuttelee kylkiluihin! Voi että!

Mutta rakenneultrassa kaikki oli siis niinkuin pitikin. Se oli SUURI helpotus. Pientä jännitysmomenttia tuotti se, kun hetken jouduttiin tarkistelemaan pojan jalkoja, että liikkuuko ne. Kuulemma poika sitten liikutti nilkkojaan, mutta itse en liikettä huomannut. (En tosin erottanut ruudulta mitään.) Olin huolissani pari tuntia ultran jälkeen, mutta sitten oli pakko todeta, että jos ultraaja sanoi jalkojen liikkuneen, ne varmasti liikkui. Ja sen verran napakoita potkuja on alkanut tulemaan, että ihmettelen, jos ne eivät ole jalat! Mutta hyvä kun asiaa seurataan ja marraskuussa menen vielä lisäultraan, jossa seurataan kasvua ja kehitystä.

3. Huoh. Voihan ikävyys. Tätä en olisi toivonut joutuvani kertoa. Epilepsiatilanteeni on ottanut takapakkia ja viikon aikana olen saanut kaksi pitkää epilepsiatuntemusta. Kouristanut en ole, mutta siihen suuntaan ollaan kyllä menossa. Itseasiassa kohta puoliin alan soittelemaan neurolle, että mitä ihmettä nyt pitäisi tehdä, vaikka lääkitystäin nostettiin. Yritän ottaa asian rauhallisesti, mutta huoli painaa kovasti. Minun epilepsiahistoriaani kun ei mahdu sanat "lääkemuutos" ja "asia kunnossa". Yleensä tällainen pahenemisvaihe ei lupaa hyvää, mutta nyt on vain uskottava parempaan sekä oltava tyytyväisiä siitä, että ensimmäinen kolmannes on takana. Mutta mietityttää silti.

Tällaista täällä, nyt alan metsästämään sitä neurologia puhelimeen! Koitan pistää väliaikatietoja pian! :)

Mamma