Vainoharhainen

En olisi kuvitellut, että raskautta odotellessa ajatukset eivät pyöri missään muualla kuin raskaudessa, raskaudenmahdollisuudessa, kiertopäivissä, vatsan nippailun mahdollisissa merkityksissä ja tissien kokoa arvioidessa. Jos joku muu päivästä toiseen pyörisi jonkun yhden asian ympärillä, tuomitsisin kyseisen henkilön pakkomielteiseksi ja harhaiseksi.

Tänään, analysoidessani tissijomotustani Papalle, joutui hän puhaltamaan pelin poikki varovasti tokaisten:

"Sanot noin kahden viikon välein..."


Niin. Totta. Sanonko? Kun TÄLLÄ KERTAA olen kyllä IHAN VARMA, että nyt on jotain ERILAILLA.

Eli kai se on myönnettävä, että voimakasta vainoharhaisuutta ja raskausoireiden kyttäämistä on ilmassa. Toive on vaan niin valtavan suuri!

Mamma


P.S. Mutta kun nyt on vasta hädintuskin kierron puoliväli ja tissikipu on nyt jo valtaisa! Mitä JOS viime kuukautisetkin olikin sellaiset raskauden aikaiset menkat, ja NYT keho alkaa oireilla raskautta??? PERIAATTEESSA se voi olla mahdollista! (Käytännössä ei)

Uutisia ja pohdintaa

...vaan ei kuitenkaan vauvauutisia. Vielä Ikävä kyllä.

Hyviä uutisia kuitenkin. Pappa pyysi minua vaimokseen yllätyksellisellä kylpylälomallamme. En nähnyt syytä kieltäytyä ;) Asiat siis etenevät suunnitellusti, olemme kihloissa, yhteinen tulevaisuus on selvä, vielä toivoisin jotain pikku täydennystä meidän perheeseemme...

Kihlaus ei tietenkään muuttanut suhdettamme suuntaan tai toiseen, minusta lähinnä tuntuu, että se antaa tiettyä uskottavuutta muiden silmissä ja yhden uuden onnen aiheen meidän keskellämme. Minulle tärkeintä on kuitenkin vain olla Papan kanssa, oli sormuksia yksi, kaksi tai sata. Yhä enemmän ja enemmän olen alkanut ymmärtää, ettei sillä, onko minulla mitä vihkitodistuksia, Papan antamia lahjoja, sormuksia tai mitä vaan, ole loppupeleissä mitään väliä. Tärkeintä on meidän arki, joka toimii. (Älkää käsittäkö väärin, olen erittäin onnellinen kihlautumisesta, tiesin vain jo sitäkin ennen, että Pappa on tosissaan) Ja meidän arkea minä rakastan ja arvostan ihan hirveästi!


Asiasta kukkaruukkuun. Nyt olisi taas ne päivät, jolloin yritystä kannattaisi olla. Kiertoni on H-I-D-A-S, yli 32 päivää, viimeksi 36, joten yhden kierron jännitys on piinaavaa. Nyt on alkanut myös jännittämään se, että onko siinä jotain vikaa, että kiertoni on niin pitkä? Joskus lääkäri vain totesi, että käyn hitaalla, mutta asiassa ei ole mitään ongelmaa. Vaatii vain kärsivällisyyttä. (Jota minulla ei tunnetusti ole) Oli miten oli, nyt on kaikkien laskureiden mukaan kuumat päivät, joten tilanne vaatii toimintaa!

Loppuun vielä kysymys teille lukijoille. Mitä mieltä olette ovistesteistä? Olen kahden vaiheilla, että pitäisikö hitaan kiertoni kanssa varmistella ovis vielä testillä. Toisaalta tikuttelu voi aiheuttaa ylimääräistä kyttäilyä, stressiä ja maanista oireiden odottelua (ihan kun sitä ei nyt jo olisi), mutta toisaalta taas sitten TIETÄISI, milloin on ne oikeat hetket.

Luulenpa, että jätän testit vielä tilaamatta ja noudatan jonkun lääkärin kultaista neuvoa:

"Vauva tulee parhaiten paineitta, tikuitta ja rauhassa. 2-3 kertaa viikossa vauvantekoa ja pikkuhiljaa sen pitäisi tulla"

Niin, että jäitä hattuun vaan itselleni.


Mamma  

Vauvoja, taaperoita, pikkuvintiöitä...

Eilen olimme juhlistamassa sukulaisemme synttäreitä. Paikalla oli vanhemman väen lisäksi myös melkein taaperoiässä oleva kummityttömme ja samoissa kieppeissä huitelevia pikku poikia rusetit kaulassa. Tämän porukan touhuja katsellessa vauvakuumeen eksponentiaalinen kasvu oli ihan odotettavissa.

Ajatella, että meidänkin toivottu napero joskus vielä hihittää, osoittelee vieraita kysyvästi, hakee lelujaan, painautuu syliin, jammailee musan tahdissa ja mussuttaa tyytyväisenä kurkkua.  


Hurjaa. Hihittämiseen tosin on vielä matkaa, eihän koko vauvaa ole vielä edes tulossa! Piinaava ajatus kerrassaan! Nyt täytyy ottaa rauhassa, panikoimatta, kuten edellisessä viestissäni uhosin. :)

Päässäni pyörii kokoajan lause:

Annetaan vauvan tulla kun tulee, ei odottamalla odoteta tai tekemällä tehdä.


Helpommin sanottu, kuin tehty.


Mamma

Jäitä hattuun?

Kuten Mamma tuossa selostikin, olen ollut paljon reissussa ja sen takia on jäänyt blogin pitäminen pienemmälle. Onneksi Mamma jaksaa päivitellä ja kaunistaa blogiamme :)

Kevät ja syksy tuntuu jostain syystä olevan vuoden kiireisimpiä aikoja alasta riippumatta. Kun tein musahommia, keväällä oli kaikkein suurimmat konsertit. Kun olin kiinteistönvälittäjänä, ihmiset tuntuivat muuttavan hysteerisesti paikasta toiseen juuri ennen piiloutumista kesämökeilleen. Turva-alalla olen huomannut, että keväällä ja syksyllä avataan miljoona-ziljoona uutta kauppaa ja me saadaan (onneksi) kiertää Suomea hoitamassa niitä :)

Kevät on siis kiireistä aikaa.

Olen myös pannut merkille, että täällä kotonamme hormoonit hyrrää ihan uudella voimalla. Ollaanhan me jo kauan keskusteltu tästä perheenlisäyksestä mutta nyt "projekti" on saanut hirmumyrskyistä tuulta purjeisiin. Molemmat odotamme nyt malttamattomina sitä, että pienokaisemme saisi alkunsa ja elämämme suurin odotus alkaisi.

Hassua. Odotamme siis odottamista. Taidetaan olla vähän höyrähtäneitä.

Nojoo, Mamma varmaan jatkossakin päivittää blogiamme aktiivisemmin mutta tietäkää, että Pappa hyörii jossain taustalla vähintään yhtä innostuneena (vaikken kiertopäivien ja kainalokipujen päälle ymmärräkään).


Pappa

Niin siinä sitten kävi

Ei vauvaa, vaan hyperkovat vatsakrampit. Onpahan ainakin kierron pituus selvitetty, huikeat 36 päivää! Kroppani käy siis jokseenkin hitaammin kuin se normi 28 päivää. Lääkärini mukaan se ei kuitenkaan ole ongelma muuten, paitsi odottelua tulee sitten enemmän. (Höh)

Fiilikset, no ei ne katossa ole, mutta tämä oli kyllä ihan odotettavaa. Olisi ollut melkoinen jymy-yllätys, jos jo heti ekalla olisi tärpännyt! Tästä siis ehkä vähän suunnitelmallisemmin, mutta kuitenkin rennosti (eikö?) eteenpäin.

Papan postailut on jäänyt vähemmälle työkiireiden takia, mutta otan ohjat käsiini! Varmaan sitten mahdollisen odottelun alettua tulee postailemaan fiiliksiään, luulenpa, että kiertopäiviin hänellä ei ole ymmärrettävästi paljon kommentoitavaa. :)

Tästä siis lähtee toinen yritys kuukausi käyntiin! Nyt oon jo yrityksen suhteen rauhottunut. Ehkä se oli se epätodellinen fiilis siitä, kun kaikki on lääkkeiden osalta kunnossa, joten sen suhteen ei ole enää rajotteita. Nyt ollaan samalla lähtöviivalla muiden yrittävien kanssa.

Voikaa hyvin!

Mamma

KP 35/?

Noniin. Nyt vasta jännän äärellä ollaankin. Tänään on jo 35. kiertopäivä, eikä Tätiä ole mailla halmeilla. Ainoita merkittäviä oireita ovat mieletön tissiturvotus ja kipu, joka säteilee kainaloissa asti eikä esim. vatsallaan nukkumisesta tule mitään. Toinen oire on eilinen tunnemyrsky, jossa Pappa oli varmasti hyvin hämillään. (kuten myös minäkin) Selvää vastausta ei siis saada ennenkuin ne menkat todella alkavat tai kaksi punaista viivaa ilmestyy raskaustestiin.

Niin tai näin, nyt ei voi muuta kuin odotella, yrittää rauhotella hermoja, lepyttää Pappaa ja yrittää kestää kiputissien kanssa.

Voikaa hyvin! Kevät alkaa hanakasti jo hiipiä!

Mamma

Ärtymystä ilmassa

Kun saa olla omassa rauhassa,
yksin ja kiireettä,
kaikki on hyvin.

Kun pitää jutella vakavia,
valmistautua tapahtumaan
tai olla mukava,
ärsyynnys eskaloituu.

Tästä siis vedän johtopäätöksen, että Täti on jo matkalla.

Tosi ärsyttävää!!

Mamma

Uusi ulkoasu

*mielenrauha*

Vaihdoin samantien blogipohjan, toivottavasti ei vaivaa tällainen soutaaminen ja huopaaminen!

Nyt vaan toivotaan, että Pappakin hyvksyy moiset tiput! :)


Mamma

Tuntemuksia, toiveajattelua ja Täti Punaisen odottelua...

Mehän siis päätettiin, et lopetetaan vaan ehkäisy ja ANNETAAN VAUVAN TULLA. Ei kiirettä, tulee kun tulee. Miksimä silti joka päivä alan miettimään, et "joko???". (Johon sisäinen ääneni vastaa bumerangina: "no luuletko, että tärppää EKALLA? Halojaa.")

Niin siinä käy, kun alkaa kuuntelemaan joka ikistä kropan viestiä, ne menee pakostakin sekasin. Tässä tämän päivän saldo:

• Tissit sairaan kipeät, kainaloista saakka
• Alamahassa ikävä painontunne, ei niinkään kipristelyä, vaan ihme puristusta
• Ihmeen seesteinen ja harmoninen olo ottaen huomioon, että on loppukierto
• Pari terävää pistoa nivusissa, ihan yläreisissä
• Alavatsa pömpöttää kummasti

Tästä voimme päätellä siis sen, että toiveitaelättelevä ihminen saa aikaiseksi mitkä oireet tahansa, unohtaen sen tosiasian, että kyseessä voi olla perus PMS-oireet ja vaikkapa ihan ilmavaivat! :D Ja IHAN AINA en kuitenkaan oo ennen menkkoja raivon partaalla. (Usein kyllä, sori Pappa)

Papasta puheenollen, se tulee päivittelemään tänne omia kuulumisiaan heti kun työmatkaltaan tulee. (Tänä yönä, jee!)

Tässä taidan siis odotella niin Pappaa kuin Tätiäkin surffailemalla vaikka vauva-sivustoilla lietsoen vauvakuumetta entisestään.

Mamma

P.S. Ärsyttää, kun tekstin otsikko on ihan päällekäin, limittäin ja lomittain. Katsotaan siis, jos löytyisi joku muu pohja joka miellyttää

Jännät ajat

Nyt on se aika kuukaudesta, jolloin alkaa pakostikin miettimään:

Olisiko voinut tärpätä jo ekalla?!


Epäilen tosin vahvasti. Paino sanalla "vahvasti". Perus PMS-oireilta tuntuisi, rintavarustus on paisunut kuppi koon ja selkää jo vähän kivistää.

Kierrostani olen auttamattoman pihalla, deletoin nimittäin Iphonesta juuri sen appsin, mihin olen merkannut jo vuoden ajaltani kierron. Luulisin kuitenkin, että ainakin sunnuntaihin voin odotella rauhassa sitä Täti Punaista ja sitten vasta miettiä mahdollisuutta raskauteen. Niin, että mitä se elämä on ilman juuri SITÄ appsia.

Arvailua, pohtimista ja toiveajattelua


Syön silti jo varoiksi foolihappoa, monivitamiinia ja supervahvaa D:tä. Näitä söisin todennäköisesti muutenkin. Olisiko kellään vinkkejä mitä ruoka-aineita/vitamiineja kannattaisi välttää ja mitä suosia?

No, eipä mulla muuta, jään tänne pohtimaan

Mamma

Uusi vuosi, uudet kujeet

Blogi on viettänyt hiiren hiljaista eloa. Loppusyksy ja alkutalvi kului melko vauhdikkaissa merkeissä, kun muutimme uuteen asuntoon, olimme hetken aikaa molemmat työttömiä ja kissa-vauvamme sairastui syöpään ja kuoli. :(

Mutta nyt mennään uusia tuulia kohti! Tuntuu palkitsevalta, kun suurimmatkin sekasotkut ja surut saa selvitettyä pelkällä päättäväisyydellä ja positiivisella elämänasenteella. Suuntia on meidän perheessämme vain yksi:

ETEENPÄIN!

Ja on tässä ollut vaikka mitä ilonhetkiäkin. Nimittäin, sain Zonegranin kokonaan purettua! Nyt se on tehty! En olisi vuosi pari sitten voinut kuvitellakaan, että pystyisin purkamaan lääkitystäni näin radikaalisti ilman minkäännäköisiä (siis oikeasti, MINKÄÄNNÄKÖISIÄ!) takapakkeja. Ja siis, en pystynytkään, kun sitä kyllä kokeiltiin. Mutta tässä sitä siis ollaan!

Ja ehkä kaiken muuttohässäkän ja muun hässäkän keskellä aika on kulunut nopeasti, ja nyt tuntuukin ihmeelliseltä, että nyt on se hetki, kun vauvaa saa yrittää. Vastahan me täällä päiviteltiin, kuinka H-I-T-A-A-S-T-I aika kuluu! Mutta totta tosiaan, yritys on nyt aloitettu.

Uskomatonta!

Toivottavasti täällä käy vielä joku lukemassa, vaikka luvattoman pitkä bloggailutauko pidettinkin!

Mamma