Toiveajattelua ja shoppailuja

Ihan alkuun sanon jo kaikille anonyymeille, että joo tiedän, ettei vauvan liikkeitä voi tuntea näillä viikoilla ja kyseessä oli varmaan pieru jossain suolenmutkassa. Check.

Asiaan! Toissailtana juuri kun olin päässyt makuuasentoon, mahassa tuntui jotain kummaa. Ei todellakaan kipua, eikä mörinää, vaan sellanen ihan häpyluun yllätuntuva *huisk*. Siis sellainen humpsahdus, joka tapahtuu paljon isommassa mittakaavassa vuoristoradassa koko vatsassa, mutta nyt siis aivan miniatyyrialuella alamahassa pienen pienellä alueella. Jos se olisi tuntunut vähänkään enemmän sisällä ja taaempana, olisin tietenkin kuitannut sen jollain vatsantoimintahäiriöllä, mutta nyt se tuntui ihan ihon alla. (Mutta en siis olisi varmasti sormilla tuntenut sitä, jos kädet sattumalta olisi olleet mahan päällä)

Ja siis, tiedän, että on ERITTÄIN epätodennäköistä ellei mahdotonta tuntea sikiön liikkeitä näillä viikoilla, monet kun odottavat niitä viikoille 20+. Googlesta en mitään pätevää tietoa löytänyt, vaan lähinnä riitelyä siitä. Kun joku asiaa kysyi, niin sai vastauksekseen "no ei tietenkään idiootti." Ja siis voi hyvinkin olla, että kyseessä oli joku aivan muu kuin se mitä toivoisin.  Mutta ajatuksena se on silti kutkuttava ja ihana. Olen myös järkeillyt, että mitä JOS se oikeasti olikin Waldemarin tönäisy! Ehkä superpieni kohtuni voisi ottaa tuntoaistimuksia jo aikaisemminkin vastaan? En tiedä. Enkä todellakaan ole pettynyt jos Waltsu ei siellä vielä minua potkuttele, kunhan hykertelen itsekseni ajatukselle. <3 Sen illan jälkeen mitään vastaavia tuntemuksia ei ole ollut. Paitsi että alamahaa kutittaa vietävästi. Kokoajan. En tiedä venyykö iho vai mitä tapahtuu, mutta jotain selkeästi on ilmassa!

Mutta mitä mieltä olette? Olisiko kyseessä MILLÄÄN voinut olla vauvan huiskautus? Vai höpisenkö raskaushormoneissani ihan joutavia? (Mä NIIIIIN ymmärrän senkin :D)

Kiertelin eilen Helsingissä alennusmyynneissä ja kerrankin tein ihan huippulöytöjä! Paitani ovat olleet jo hetken aikaa kinkkanoita turvotuksesta, joten uusille paidoille oli todella tilausta! Maksoin kolmesta topista, housuista ja neuletakista yhteensä rapiat neljäkymppiä! Nyt on vaatetta vaikka vatsa kasvaisikin!

Tällaista tällä kertaa!

Mamma


P.S. Tähän rikkinäiseen näyttöön alkaa pikkuhiljaa tottua! :D

Kuulumisia

Tulin nyt tietsikalle päivittämään, vaikka näytöstä onkin rikki kolmasosa. En vaan malta olla päivittämättä uusimpia kuulumisia, vaikka joutuukin tihrustamaan. Täytyy ihan järjestyksessä aloittaa tilitys:

Käytiin neurologilla. Sellasella neurologilla, jonka hoidossa olen kyllä ollut, mutta vuosia sitten, kun epilepsiani oli pahimmillaan, sain siirtyä "epilepsiaspesialistille", joka nyt raskausaikana ei halunnut minua ottaa, kun on erikoistunut lähinnä lasten ja nuorten epilepsioihin. No.. Olisipa tämä nykyinen neurologi erikoistunut edes JOHONKIN epilepsia-asiaan, mutta käynti oli sellaista ympäripyöreää läpätystä höystettynä odotushuoneen Ms-tauti ja dementiaesitteillä. Eihän tässä ongelmia ole ollut ja toivottavasti ei tulekaan, mutta tieto osaavasta neurologista lämmittäisi kyllä mieltä. Huonoin fiilis jäi siitä, kun kysyin imettämisen onnistumisesta lääkkeiden kanssa. Edellinen neurologi oli siis ehdottomasti sitä mieltä pitkään asiaa punnittuaan, että imettäminen lääkkeiden kanssa on kuitenkin parempi vauvalle kuin pulloruokinta. Ihan senkin takia, että kohdussa vauva saa kuitenkin saman annoksen lääkkeitä kuin minäkin ja maitoon erittyy kuulemma vähemmän, joten vauva vieroontuisi lääkkeistä pikku hiljaa. No tämä nykyinen sanoi ensin, että ei yhtään tiedä, sen jälkeen kaivoi Pharmaca Fennian esiin ja totesi, että ei. Yritin siinä sitten selvittää mitä edellisen neurologin kanssa olimme asiasta jutelleet, mutta asia tuomittiin seuraavilla sanoilla: "Ei imettäminen ole kuule mikään äitiyden kulmakivi. Kyllä sitä ihan täyspäisiä lapsia kasvaa pulloruokinnallakin!" No siis joo, en sitä tässä epäillytkään. Olisi ollut vain kiva, että kerran hän ei selkeästikään omannut asiasta omakohtaista kokemusta tai tietoa, olisi vaikka ottanut selvää ja kysellyt epiäitejä hoitavilta lääkäreiltä. Kun tässä on kuitenkin aikaa selvitellä asiaa, ei vielä ole tulenpalavaa kiirettä tehdä päätöstä kumpaankaan suuntaan.

Ja siis tietenkin, tietenkin jos harkintojen jälkeen todetaan, että pulloruokinta on vauvalle turvallisempi ja parempi ratkaisu, näin silloin toimitaan eikä kellään ole mitään sanomista tai minulla mietittävää! Eihän imetys välillä onnistu ollenkaan ja kyllä, "täyspäisiä lapsia silti kasvaa". Googlettelin asiaa sitten kotona ja löysin lääkäripäivien yhteenvedon, jossa yksi Suomen epilepsiahuipuista kirjoitti, että epilepsiaäitejä on rohkaistava imetykseen, koska todella harva lääke kumoaa äidinmaidon hyödyt. Aion selvitellä asiaa vielä enemmän, käydä vaikka jossain vastaanotolla, missä on aiemmin hoidettu epiäitejä vauvoineen. Asia nimittäin vaivaa minua.

Viime viikolla käytiin myös ekassa neuvolassa! Neuvolan"täti" (=minun ikäinen nainen) oli todella mukava ja jutteluhetki oli tosi antoisa. Lähdimme neuvolaan sillä asenteella, että saatamme saada osaksemme jonkinsortin kummeksuntaa, mutta päinvastoin! Terveydenhoitaja ilahtui kovasti, kun kumpikaan meistä ei juo eikä polta, olen normaalipainoinen ja kaikki on hyvin. Toki otti myös terveydelliset seikkani huomioon ja sovimme, että jossain vaiheessa käyn äitiyspolillakin. Mutta all in all, käynnistä jäi tosi hyvä mieli! :)

Maha ei ole kasvanut sillä tavalla söpösti. Turvotusta on ihan järjettömiä määriä ja tuntuu hassulta, kun on tällainen plösömaha mitä ei kyllä vauvaan voi yhdistää. Paino ei ole noussut kuin muutamia satoja grammoja. Kovasti odotan sellaista pientä vauvakumpua... <3

Mitähän muuta...

- Pahoinvointi on tehnyt pienoisen comebackin vaikka pari viikkoa nautin jo melko hyvästä olosta. Tänään ja eilen olen mennyt aikalailla hedelmä-vihannes-linjalla ja toivon, että pian alkaisi (taas) helpottamaan..

- Tuttavani voi ehkä lainata minulle doppleria! Voikunpa saisin sen lainaan, itse en raaski ostaa.

- Viime viikolla teki kamalasti mieli erilaisia marinadeja! :D Ei siis niin, että olisin syönyt mitään marinoitua lihaa, vaan kaupassa käydessäni kuolasin erilaisten marinadipullojen perään. Ei sillä, että olisin niitä pelkiltään syönyt, mutta marinadipulloissa oli jotain hyvin mystistä vetovoimaa ja Papan hakiessa jotain muuta kauppatavaraa, kuolasin minä marinadihyllyillä.

- Ensi viikon keskiviikkona on NT-ultra! Jännittää! Toivottavasti vauva olisi kasvanut hienosti! (Veriseulaa emme ota.)

Ehkä näillä kuulumisilla taas hetken pärjää! Voikaa kaikki hyvin!

Mamma


P.S. Tickeri taas siirretty "oikeaan aikaan" eli niihin lukemiin mitä ultra ja neuvola antoi!


Edit: Huh miten pitkä postaus, toivottavasti joku jaksoi lukea tätä vuodatusta! :D

Teknisiä haasteita

Noin. Rikoin meidän tietokoneen. Kuvia ei siis ole Piiiiitkään aikaan tulossa, kasvoi maha miten nopeasti tahansa :( Päivittelen siis blogiani kännykällä, joka on hidasta ja ärsyttävää...

Muuten menee loistavasti! Toissa päivänä tosin alkoi kovat vatsakrampit, joita pelästyin pahemman kerran ja kävin uudelleen ultrassa. Siellä se tyyppi vaan kellu marsun näköisenä ja heilutteli käsiään! <3 voi että! Se oli myös ottanut hurrrrjan kasvuspurtin ja vastasi alkuperäistä LA:ta, 20.1. Nyt siis viikkoja 9+1 ja tickeri taas väärässä... Sitä en kyllä ala korjailemaan...

Mut nyt en jaksa enää näpytellä, tilannepäivityksiä kuitenkin tulossa tasaiseen tahtiin!


Mamma

Masukuvia, ehkä joskus tulossa. Ehkä.

Tänään otettiin Papan kanssa sarjassa toinen masukuva. Ensimmäinen otettiin viikolla kuusi, nyt viikolla kahdeksan. (Välihuomio: tickeri on siis nyt pahasti edellä, se täytyy päivittää ensi tilassa johtuen siis ultrassa saadusta uudesta LA:sta!)

Painoa ei ole tullut vielä yhtään, johtuen varmaan parin viikon pahoinvointiputkesta, mutta tämän viikon kuva oli silti painokelvoton. Ei söpöä vauvavatsaa, vaan pullataikinainen möhömaha. Olen aina ollut hoikka, viimeajat normaalipainoinen, mutta muodokasta vatsaa minulla ei ole ikinä ollut. Joudun siis nyt vähän sulattelemaan ilmestyneitä muotojani ja odottaa vauvamahan tuloa. Mutta siis jotain kehitystä vatsassa ON tapahtunut! Ihmeellistä!

Ne, joille uutinen on jo levinnyt, povaavat minulle suunnattoman isoa vauvamahaa johtuen lyhyydestäni ja hoikkuudestani. Tottapuhuen, en oikein ymmärrä mihin se vauva tässä varressa (150cm) mahtuu, joten pakko sen on pukata heti ulospäin! Ja toivottavasti pukkaakin, pian! Jee!

Ystäväni kertoi, että hänellä raskaus alkoi näkyä jo viikoilla 10-12, joten ehkä minunkaan vatsanseutu ei kerro enää vain ylensyömisestä (siis mistä?) vaan antaa osviittaa jo vähän asukkaastakin.

Muista kuulumisista sen verran, että pahoinvointini on väistynyt. Tyystin. Tämä tietenkin aiheutti paniikkireaktion, että nyt on varmasti joku pielessä, kun laattakaan ei lennä ja soitin samantien gynekologikeskukseen, jossa kävin ultrassa. Siellä sairaanhoitaja rauhoitteli, että nyt täytyy vain odotella seuraavaan ultraan, kun vuotoa tai kipuja ei ole ja sydämensyke kerran nähty. Ja kehotti pikemminkin nauttimaan oireettomuudesta. :) Että pakko kai se on rauhoittua. Edes vähän.

Mutta joo, tällaista tällä kertaa!

Mamma

EDIT: Tickeri laitettu ajantasalle!

Sikiöseulonta: Jaa, ei, poissa?

Viime aikoina meillä on puhuttu sikiöseulonnasta.

Mennäkkö vai eikö mennä?

Sanottakoon nyt heti ensin, että en tuomitse seulontaa. Minusta se on jokaisen oma valinta, niin seulonta kuin siitä mahdollisesti seuraavat jatkotoimenpiteet. Minä en vain tiedä mikä oma kantani olisi itse tutkimukseen. Jatkotoimenpiteitä meille ei tulisi.

Toisaalta olen sitä mieltä, että olisi hyvä tietää lapsen mahdollisesta sairaudesta, jotta synnytyssairaalassa osataan varata tarvittavat erityistarpeet. Muistini mukaan lääkärini sanoi, että niillä epilepsiaa sairastavilla äideillä, joiden lapsilla jotain hämminkiä on, yleisimpiä ovat sydänviat ja suulakihalkiot. Tämä siis toki puhuu seulonnan puolesta.

MUTTA. Mitä jos sieltä löytyykin sitten jotain muuta? Minun valintani on ehdottomasti se, että jokainen lapsi saa tulla sellaisena kuin on, terveenä tai sairaana, niinhän minäkin tulin. Aiheuttaisiko tieto kuitenkin enemmän surua ja huolta jo ennen syntymää?

En voi sulkea mielestäni sitä ajatusta, että mitä jos äitini olisi saanut tietää etukäteen minun vammastani? Mitä hän olisi tehnyt? Voisiko olla niin, että tätä blogia ei olisikaan? Ajatus on todella hurja ja jopa kipeä. Olen kyllä jutellut oman äitini kanssa, ja hän on sanonut, että olisin tietenkin saanut tulla, eikä muita vaihtoehtoja hänen mielestään olisi.

Minusta minulla ei ole oikeutta valita lapsiani, vaan lapset valitsevat minut. Uskon, että jokaisella asialla on tarkoituksensa, oli se sitten vammainen lapsi tai autokolari. Voimme oppia kaikesta ja ammentaa siitä lisää voimaa, vaikka helppoa se ei aina olisikaan. Välillä vedotaan lapsen kärsimykseen, mutta minä luulen, että mikäli vauva ei ole niin sairas, että jää henkiin, suuremmat traumat alkushokista jää vanhemmille. Minulla ei ainakaan ole ainuttakaan pahaa traumaa jäänyt siitä, että vietinkin suuren osan lapsuudestani juosten lääkäreissä ja leikkauksissa. Ei lapset kärsi samalla tavalla kuin aikuiset. Lapset nauttivat siitä mitä on, eikä mieti mitä puuttuu. Minä käsittelin oman vammani 3-vuotiaana kysymällä äidiltäni miksi muut kävelevät. Äiti vastasi ja homma oli selvä. En toki väitä, etteikö vaikka isot leikkaukset olisi olleet inhottavia. Toki oli. Niistä vain selvisi aivan erilailla kuin mitä nyt. Nyt tajuaa pelätä.

Tällä hetkellä kantani on siis se, että nt-ultraan mennään, mutta verikokeeseen välttämättä ei. Ultrassa varmasti nähdään, jos rakenteessa on jotain erityistoimenpiteitä vaativaa. Downin syndrooman poissulkeminen tuntuisi turhalta, koska se ei ole meille mikään juttu.

Onneksi minä ja Pappa olemme molemmat yhtä hämmentyneenä samoilla linjoilla. Minua se helpottaa, että tiedän Papan toivottavan yhtä tervetulleeksi myös hieman erilaisen vauvan.

Mutta saa nyt nähdä, kunhan ensin neuvolassa käydään! :) Mitä te ajattelette asiasta?

Mamma

Ajatuksia raskaudesta

Minulle raskaus on aiheuttanut suuren tunnekuohun, joka ei ole ollut pelkästään onnen kyyneleitä. Toki painotan, että suurimpana tunteena on suunnaton riemu, mutta kyllä tähän alkutaipaleelle on jos jonkinnäiköistä hämmennystä piisannut!

En olisi kuuna päivänä ajatellut, että pitkään toivottu raskaus laittaisi niin paljon mielen kuonaa liikkeelle. Olen viime aikoina käynyt uudelleen ja uudelleen läpi samoja kysymyksiä: "Pärjäänkö/jaksanko/onko oikea aika/mitä jos Papan ja minun tiet SITTENKIN eroavat/lista jatkuu loputtomiin" Tuleva elämänmuutos on niin iso, että käsittelen sitä enemmän unissani kun valvetilassa. Öisin Pappa on jättänyt minut, minä Papan, on ollut keskenmenoja, en ole kiintynyt vauvaan ja vauva on ollut minikokoinen ja heiveröinen. Yöt ovat siis olleet varsin tapahtumarikkaita, eikä todellakaan aina miellyttävällä tavalla!

Uskonpa, että painajaisputkellani on tarkoitus järjestää ajatukseni ja tänään huomaan niiden olevan taas hieman selkeämmät. Vauva on tulossa, ei ole keskenmenoa ja vauva on terve kunnes toisin todetaan. Minä ja Pappa olemme kasvaneet toisiimme kiinni ja tämä hetki on hieno, kerrassaan ainutlaatuinen.

Ja tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä. Nyt on meidän kaikkien tulevien tai odottavien äitien aika keskittyä tähän hetkeen, siihen elämän alkuun, joka tällä hetkellä kasvaa sisällämme. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei anneta pelolle tai epävarmuudelle liikaa jalansijaa, vaan kohdataan nekin möröt suoraan silmästä silmään, niin nekin lopulta väistyvät!

Ihanaa kesäiltaa!

Mamma

Voi pyhä ultra sentään!

Olen sanaton. Ei niin, etten olisi ollut vähintään pari kertaa päivässä sanaton siitä lähtien kun raskaustesti näytti plussaa. Mutta nyt olen siis myös.

*hiljainen hetki*

Melkein sanaton.

Raskaus muuttui toissapäivänä taas tuhat kertaa konkreettisemmaksi kun nähtiin pikkuruinen sydän tikittävän vimmattua vauhtia Mamman mahassa. Tirautin puolikkaan kyyneleenkin. Se ei ollut allekirjoittaneelta paljon. En vaan taida osata vieläkään uskoa tätä kaikkea todeksi! Mutta tottahan sen täytyy olla.

Miehenä ja puolisona on aika vaikeeta suhtautua siihen pieneen elämään, joka kasvaa rakkaan vatsassa. Miten voin käsittää jotain, jota en voi silmin nähdä, korvin kuulla tai kätösin tuntea? Silti se on tulossa mullistamaan elämäni, eikä mikään tule kai koskaan olemaan ennallaan :) Aika outoa.

Pääni on siis edelleen erittäin pyörällä. Mutta hyvällä tavalla.

Onnea kaikille muillekin ja etenkin Helmiäiselle, joka sai kuulla oman mullistajansa sykkeen.

Pappa

Ar-ultra

Hihihii, siellä se mustikankokoinen ihmisenalku köllötteli ja sydän sykki vimmatusti! Todetaan se nyt tähän alkuun, ettei rumpujen päristelyä tarvita. :)

Kaikki siis oli kunnossa, viikkoja oli kuitenkin vähemmän kuin omien laskujeni mukaan, mutta se johtuu kuulemma epäsäännöllisestä kierrostani. Sikiö siis vastasi viikkoja 7+0 kun minun laskujen mukaan nyt olisi 7+6. Laskettu aika siis siirtyi kauemmas ja vielä täytyy siis kärvistellä tässä alkuraskaudessa pidempään.

Mutta kuitenkin, siellä se oli! Elävänä ja marjan kokoisena. Aika uskomatonta!

Hauska sattuma kuitenkin oli, kun viimeksi käydessäni samaisella gynellä suunnittelemassa raskautta, hänen ultratessa munasarjani tulin kotiin seitsemän ultrakuvan kanssa, jossa näkyi niin kohtua, munasarjaa, -torvea ja ties mitä. En siis sieltä tullessani osannut tulkata kuvia. Nyt saimme kaksi kuvaa. Yhden sikiöstä ja toisen kohdunkaulastani. :) Yksi kuvahan toki riittää, enkä todellakaan siellä asiaa kommentoinut, mutta itsekseni olen hihitellyt asialle, että ei meitä nyt ne munatorvet NIIIIIN paljoa kiinnostanut...

Viikonloppuna en tänne kirjoitellutkaan, kun pahoinvointi oli kirjaimellisesti käsinkosketeltavaa. En olekaan voinut noin pahoin sitten lukiossa sairastamani vatsataudin jälkeen. Onneksi olo on kääntynyt voitonpuolelle ja käytiin ultran jälkeen juhlistamassa tilannetta sushilla. Kyllä. Sushilla.

Tein asiasta periaatepäätöksen. Ainoa, mitä pahimmankin pahoinvoinnin aikana teki mieli, oli sushi. Eilen sitten googlettelin asiaa ja mielipiteitä oli taas yhtä monta kuin kirjoittelijoitakin. Evira oli kuitenkin jossain kommentoinut, että mikäli on varma, ettei raa'an kalan kylmäketju ole katkennut, kalaa voi syödä. Pienissä määrissä merilevää ei myöskään ole vaaraa, varsinkaan jos ei käytä tavallista ruokasuolaa. (En käytä) Käsittääkseni myös Japanissa syntyy terveitä lapsia ja uskon, että sielläkin mammat saattavat pari makisushia vetästä. Nämä asiat mielessäni marssimme hyvillä mielin vakkarisushipaikkaamme ja voi taivas miten hyvää se teki! En ollut moneen päivään pystynyt syömään mitään järkevää ja sushi kyllä katkasi kaulan pahoinvoinnilta. Ah.

En kuitenkaan halua vähätellä kieltolistoja, varmasti syystä kyseiset ruoka-aineet on sinne päätynyt. Jatkossa niitä kyllä parhaani mukaan toteutan, harvoja edes muutenkaan söisin. Nämä nyt vain ovat näitä näkemyseroja ja jokaisen päätös on aivan oikea. Älkää siis lähettäkö "paskamutsi"-karmaa! :D

Mutta joo. Ihana päivä.

Syke ja sushia. :)

Mamma


P.S. Sanoin Papalle, että se saa tuoda sitten synnärille kantapaikkamme sushi party platterin :D Sitä odotellessa

Krooh pyyh vol. II

Onneksi sain selville, minkä takia oon näin tajuttoman väsynyt. Tai ihan lamaantunut. Lääkäri soitti ja kertoi, että mun hemoglobini on 113. Voinee vaikuttaa asiaan, koska yleensä mun hemppa on normaalin kirjoissa ja jopa paremmalla puolella. Kuulemma täytyy kuitenkin sulkea pois labroilla sisäisen verenvuodon mahdollisuus. (Hui! Kuulostaa pelottavalta!)

Lääkäri myös kysyi, et oonko varma, et oon vasta tässä vaiheessa raskautta, kun yleensä hemoglobini ongelmat alkaa kuulemma myöhemmin. No siis, periaatteessa joo. Enhän mä voi muuta kuin laskeskella. Mut vähänkö kivaa, jos oisinkin jo huomaamattani ylittänyt vaikka sen maagisen 12. viikon rajan! (Epäilen vahvasti)

Viimepäivinä oon muuten syönyt pelkkää kebabia. Kaikki muu pistää oksettamaan. Tuntuu jotenkin juntilta, kun eilenkin kepsuhimojeni kourissa googlettelin kebab-reseptejä ja parhaita kebab-mestoja. :D

Mut nyt Pappa tuli kotiin ja vie mut, minnekäs muualle, kuin kebabille!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Täälläkin yritetään nauttia siitä!

Mamma 7+2


P.S. Ois tarkotus myös tehdä postaus raskauden herättämistä yllättävistä nostalgiantunteista. Tulossa siis heti kun olo helppaa!