Kivasti menee!

Pientä väliaikatietoa. Lääkkeiden purkua on nyt melkeen kuukausi takana ja hienosti on sujunut. Minkäänlaisia oireita en ole tuntenut. Ehkä tää ei ookaan siis mission impossible!

Vähän siis uskaltaa jo luottaa siihen, että tää OIKEASTI toteutuu ja vauva ei oo vain unelmissamme tulossa. Pitkä matka unelman toteutumiseen vielä on, mut hei, baby steps! ;) Viikko vielä ja lääkkeet vähenee entisestään, jee!

Palaillaan!

Mamma

Kuulumisia

Pappa jo täällä kävikin kertomassa vihreistä valoista ja siltä tilanne todella näyttää! Olen aloittanut viikko sitten lääkevähennykset, enkä huomaa muutosta missään. Korkeintaan lisääntyneenä vauvainnostuksena. 

Viime päivät olen muutenkin viettänyt siskoni taaperon seurassa, ja sellainen seura saa toivomaan, että tämä puolivuotinen lääkeshow etenisi nopeammin. Mutta toisaalta, kaikelle täytyy antaa aikansa, myös lääkkeille. On tosi hassua, että suhtaudun kaikkeen tosi rauhallisin mielin, jopa tähän lääkeshowhun. Ennen olin aivan kipsissä, jos lääkkeitä jouduttiin fiksaamaan edes hiukan, mut nyt otan vastaan kaiken mikä tulee. Oon aivan varma, että päästään ennen pitkää haluttuun tulokseen, mikä se paras tulos loppujen lopuksi sitten onkaan. Kaikki kyllä järjestyy.

Varsinkin, kun kiire ei ole. (Vaikka into onkin jo kamala ja sillä tavalla ei malttaisi enää! :) )

Ihanaa aikaa tässä elellään, kertakaikkiaan. Näistä hetkistä on nautittava, nämä ovat ainutlaatuisia!

-Mamma-

Hyvää yötä ja huomenta

Vau mikä aamu!


Okei, pakko myöntää että kuva on hiuksen verran harhaanjohtava. Kuva on otettu mökiltä kesällä (pari kuukautta sitten). Sen lisäksi heräsin ennen kuutta siihen että kissa oksentelee pitkin lattioita. SEN lisäksi alkaa olemaan vähän kiire kun on vieraita tulossa ja pitäisi siivota, tiskata, käydä kaupassa ja suihkussa, laittaa aamupalaa ja lounasta. 


Kaikesta tästä huolimatta...vau mikä aamu!


Olen ehtinyt joogaamaan, tekemään pari pilates-liikettä, venyttelemään ja meditoimaan. Ei paha. Muutenkin on mahtava olo koska tänään mennään yhteisten ystävien häihin ja toiset ystävykset tulee meille yöksi. Tämä jälkimmäinen pariskunta on raskaana. Nainen siis.


Ehdittiin muuten tässä välissä käydä neurologilla, joka hänkin vilkutteli vihreää valoa raskaudelle. Tuntui ihan hölmöltä että olen pelännyt vauvalle kasvavan vähintäänkin yksi koipi korvaan ja keskisormi kainaloon. Neurologi-täti kertoi ettei riski ole kovin korkea edes niillä, jotka käyttävät paljon vahvempia lääkkeitä isommissa annoksissa. Riski epämuodostumiselle on heillä noin 3%. Onhan tämä kolminkertainen verrattuna äitiin, joka ei joudu syömään epilepsialääkkeitä mutta silti ei ole kyseessä korvillaan jalkapalloa potkiva vauveli.


Tästä huolimatta neuroottinen lääkäri (eikun miten se meni) kehotti muuttamaan lääkitystä ja mamma vähenteleekin seuraavat puoli vuotta yhtä lääkkeistä, Zonegrania. Tavoitteena on päästä siitä kokonaan eroon. Kumpikin meistä odottaa tätä toiveikkaana koska edellytykset tälle on paremmat kuin koskaan. Syömme terveellisemmin, nukumme säännöllisemmin ja elämme onnellisemmin!


Puolen vuoden ajan tarkkailemme siis tilannetta ja näemme miten tilanne edistyy. Jee!! :) Loppujen lopuksi aika kuluu jo niin nopeasti ettei se puoli vuotta tunnu missään. Parempi ottaa varman päälle. 


Lopuksi vielä jättiläismäinen kiitos ehkä maailman ihanimmalle neurologille, joka antoi ison kasan toivoa säilyttäen silti realistisen näkökulman lääkkeisiin ja raskauteen.


Haikaraa odotellessa...


Pappa