I väntan på storken..

Olen jo muutaman vuoden kärsinyt vaikeasta vauvakuumeesta. Kuume on ollut poikkeuksellisen armoton ja välillä olen löytänyt itseni vauvojen vaateosastolta haapuilemassa haikeana. Ei, en ole ollut epätoivoinen, kärsimätön vaan. Nyt kun tiedän isyyden olevan kohta kohdallani, kaikki tuntuu upeammalta kuin koskaan.

Yksi upeimmista tunteista on varmaan se kun suunnittelee rakkaansa kanssa perheen perustamista ja tajuaa että nyt on oma aika olla isä jollekin vaahtosammuttimelle. Tuntuu huikealta, suorastaan päätä huimaavalta, että nyt on meidän vuoro jatkaa tätä elämää! Ajatella että ollaan vaellettu tätä polkua jo näin monta vuotta. Rivien välistä on tuskin vaikeaa lukea että olen suhteellisen kauan jo odottanut tätä hetkeä.

Toissapäivänä oltiin gynellä kyselemässä ja yllätyttiin varmaan molemmat siitä miten positiivisia uutisia sieltä tuutista tuli! Siitä hetkestä lähtien perhosten määrä on vaan kasvanut mahassa ja tuntuu ettei oikein löydä sanoja kuvaamaan näitä tunteita. Kohta alkaa ihan uusi aikakausi tässä elämässä *tuulettaa huudahtamalla*
*mamma saapuu katsomaan mitä tapahtui*

Tämä blogi on siis meidän päiväkirjamme tästä hulvattoman hienosta ajasta. Blogimme täyttyy varmasti niin ihanilla rakkauden tulvahduksilla kuin raivon purkauksillakin :) En lähde veikkaamaan kumpi täällä raivoaa useammin...olen oppinut (kantapään kautta) ettei kaikkea aina kannata sanoa ääneen. Paljon meillä ainakin tulee olemaan kerrottavaa.

Haikaraa odotellessa..

-Pappa-

Vauvablogi lähtee käyntiin NYT! Hurjaa!

Vannon, etten villeimmissä unissanikaan olisi kuvittelut, että MINÄ kaikista maailman ihmisistä, laittaisin vauvakuumeilublogin pystyyn. Mutta niin siinä nähtävästi kävi.

Viime vuoden olen salaa haaveillut (toki mieheni kanssa) lapsesta. Tänä kesänä olen jo muutamalle harvalle valitulle ystävälle uskaltanut toiveesta sanoa ääneen, ja tänään lääkärikäynnin jälkeen on sellainen olo, että enää ei ole esteitä. Esikoista kohti ollaan kovaa vauhtia menossa! Vielä en siis ole raskaana, mutta vihreää valoa gynen puolelta näytettiin.

Pieni jarru tosin pitää minut maanpinnalla. Koska minulla on epilepsia, raskaus on kuitenkin haaste sinänsä ja ennen raskaaksi hankkiutumista pitää tarkkaan harkita sopivaa lääkitystä. Ensi viikkoa siis tässä kovasti jännäilläänkin, niin saadaan neurologin arvio lääkityksen sopivuudesta raskauden kannalta.

Summa summarum, pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa. Tiedämme molemmat, mihin suuntaan olemme menossa, mutta kiirehtimään ei ole tarvetta. Kaikki aikanaan!

Blogi onkin siis varmasti meidän molempien keino vähän tuuleltella uusimpia fiiliksiä, hehkuttaa ja vuodattaa, mitä ikinä eteen tuleekaan!

-Mamma-