Unia ja unelmia

Viime aikoina hurjasti unia omasta vauvasta. Toissa yönä olin Kampissa shoppailemassa vauva kantorepussa söpönä kuin vaahtokarkki. Viime yönä mulla taas oli kaksi lasta ja uni ei ollut niin vaahtokarkkia. Olimme matkalla neurologille ja vanhempi lapsi riehui ja riekkui. Yritin jotenkin työntää vaunuja ja ottaa kiinni isompaa. Pelkäsin kuollakseni, että minulle sanotaan, että olen kyvytön äidiksi, kun lapseni ovat niin villejä. Sairaalan käytävällä oli kissa vapaana ja unessa ajattelin, että puolustuksekseni sanoisin ainakin, että "no täälläkin on kyllä kissoja käytävillä!" Lopputulos jäi tosin mysteeriksi, kun heräsin.

Viime postaus tuntuu jotenkin kaukaiselta. Se stressi, jännitys ja hermostuneisuus ovat niin kaukana. Mitään erikoista ihmeparannusta ei ole tapahtunut, olot tulevat ja menevät, mutta ehkä olen onnistunut lepäämään paremmin. (Jännittävistä unista huolimatta) Eilen myös juttelimme kaikesta tulevasta ihanasta ja se antoi asioille taas oikean perspektiivin. Turhaan nyt jännäilen, kun kaikkein jännin aika on vasta tulossa!

Päivä kerrallaan, askel kerrallaan, olemme lähempänä unelmaa.

Sehän riittää.

Baby steps. :)


Mamma