tiistai 7. kesäkuuta 2011

Ar-ultra

Hihihii, siellä se mustikankokoinen ihmisenalku köllötteli ja sydän sykki vimmatusti! Todetaan se nyt tähän alkuun, ettei rumpujen päristelyä tarvita. :)

Kaikki siis oli kunnossa, viikkoja oli kuitenkin vähemmän kuin omien laskujeni mukaan, mutta se johtuu kuulemma epäsäännöllisestä kierrostani. Sikiö siis vastasi viikkoja 7+0 kun minun laskujen mukaan nyt olisi 7+6. Laskettu aika siis siirtyi kauemmas ja vielä täytyy siis kärvistellä tässä alkuraskaudessa pidempään.

Mutta kuitenkin, siellä se oli! Elävänä ja marjan kokoisena. Aika uskomatonta!

Hauska sattuma kuitenkin oli, kun viimeksi käydessäni samaisella gynellä suunnittelemassa raskautta, hänen ultratessa munasarjani tulin kotiin seitsemän ultrakuvan kanssa, jossa näkyi niin kohtua, munasarjaa, -torvea ja ties mitä. En siis sieltä tullessani osannut tulkata kuvia. Nyt saimme kaksi kuvaa. Yhden sikiöstä ja toisen kohdunkaulastani. :) Yksi kuvahan toki riittää, enkä todellakaan siellä asiaa kommentoinut, mutta itsekseni olen hihitellyt asialle, että ei meitä nyt ne munatorvet NIIIIIN paljoa kiinnostanut...

Viikonloppuna en tänne kirjoitellutkaan, kun pahoinvointi oli kirjaimellisesti käsinkosketeltavaa. En olekaan voinut noin pahoin sitten lukiossa sairastamani vatsataudin jälkeen. Onneksi olo on kääntynyt voitonpuolelle ja käytiin ultran jälkeen juhlistamassa tilannetta sushilla. Kyllä. Sushilla.

Tein asiasta periaatepäätöksen. Ainoa, mitä pahimmankin pahoinvoinnin aikana teki mieli, oli sushi. Eilen sitten googlettelin asiaa ja mielipiteitä oli taas yhtä monta kuin kirjoittelijoitakin. Evira oli kuitenkin jossain kommentoinut, että mikäli on varma, ettei raa'an kalan kylmäketju ole katkennut, kalaa voi syödä. Pienissä määrissä merilevää ei myöskään ole vaaraa, varsinkaan jos ei käytä tavallista ruokasuolaa. (En käytä) Käsittääkseni myös Japanissa syntyy terveitä lapsia ja uskon, että sielläkin mammat saattavat pari makisushia vetästä. Nämä asiat mielessäni marssimme hyvillä mielin vakkarisushipaikkaamme ja voi taivas miten hyvää se teki! En ollut moneen päivään pystynyt syömään mitään järkevää ja sushi kyllä katkasi kaulan pahoinvoinnilta. Ah.

En kuitenkaan halua vähätellä kieltolistoja, varmasti syystä kyseiset ruoka-aineet on sinne päätynyt. Jatkossa niitä kyllä parhaani mukaan toteutan, harvoja edes muutenkaan söisin. Nämä nyt vain ovat näitä näkemyseroja ja jokaisen päätös on aivan oikea. Älkää siis lähettäkö "paskamutsi"-karmaa! :D

Mutta joo. Ihana päivä.

Syke ja sushia. :)

Mamma


P.S. Sanoin Papalle, että se saa tuoda sitten synnärille kantapaikkamme sushi party platterin :D Sitä odotellessa

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse kyllä minimoisin kaiken listeriariskin, joka raa'assa kalassa aina on... Listeriariski EI katoa sillä, että kylmäketju on säilynyt koko ajan - listeria lisääntyy jääkaappilämpötilassakin ja se tuhoutuu vain kuumentamalla.
Eviran sivut.

Listeria voi johtaa keskenmenoon/ennenaikaiseen synnytykseen eli ei ne kiellot turhaan ole. Normaalisti aikuiselle terveelle ihmiselle listeria ei ole millään tavalla vaarallinen, mutta raskauden aikana se on.

Haikaraa odotellessa kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. En halua vähätellä kieltolistoja, mutta jokainen tekee päätöksensä niillä tiedoilla mitä on käytettävissä.

Olin kyllä tietoinen riskeistä, mutta pohdittuamme Papan kanssa asiaa, päätimme kuitenkin toisin. Painotan nyt vielä sitä, että sushia tuskin tulen raskausaikana enää syömään, mutta tämänpäivän syömistä en kadu tai pyytele anteeksi. Oloni helpotti huomattavasti löytäessäni sellaista syötävää, joka pysyi sisällä ja maistui.

Kunnioitan kaikkia kieltoja noudattavia odottajia, mutta uskon myös, että jokainen voi kuunnella omia kehon viestejään järkevässä määrin. Silloin kun äiti voi hyvin, niin henkisesti kuin fyysisesti, vauvakin voi. :)

Ymmärrän kuitenkin pointtisi täysin, asia on (ainakin minulle) kaksipiippuinen! Tiedätkö/tietääkö kukaan muuten, onko esim. Japanissa tai Kreikassa millaiset keskenmenoluvut liittyen listeriaan? Kuulemani mukaan Välimerenalueella vedetään pehmeitä juustoja myös raskaana hyvällä omalla tunnolla.

Aurinkoista päivää!

Mamma

henna // Pientä, suloista & vaaleanpunaista kirjoitti...

Oli varmaan ihana tunne kuulla vauvan sykkeet. :) Itse ainakin muistan tunteen, kun kuulin vauvan sykkeen ensimmäisen kerran jo 6. raskausviikolla!

Elä välitä "paskamutsi" -kommenteista. Jokainen tekee päätöksensä itse ja niinkuin sanoit; kun äiti voi hyvin niin vauvakin voi! :)

Onnea odotukseen! (meille molemmille) :>

Atia kirjoitti...

Hitsi, kirjoitin pitkät pätkät mutta hukkasin sen :( mie käytin viimeeks sushissa kalatiskin tuoretta graavilohta, kun oon ymmärtänyt että siinä ei oo mitän riskis näin btw :)

Haikaraa odotellessa kirjoitti...

helmiäinen: Niin toden totta oli! On se vaan kumma, että jossain tuolla vatsan syövereissä on ihmisen alku.. Kovasti onnea ja peukkuja myös teidän odotukseen! Seurailen täällä teitä!

Atia: No mun mielestä noi on vähän sellasia juttuja, et en vaan voi uskoa, että yhdestä kerrasta mitään tulis.. Ja eikös se vakuumipakattu graavilohi oo se oikea pahis? Ei niinkään kylmätiskin tuotteet. Niin mä oon ymmärtänyt, vaikka tuskinpa raakaa kalaa missään suositellaan.

Ihanaa odotusta teille molemmille, täällä ollaan hengessä mukana! :)

Mamma

Prinsessa Paskavarvas kirjoitti...

Prinsessa Paskavarvas sanoi...Vähän tänne "vanhaan" postaukseen kommentoin :) Mutta juu'u, täällä kanssa yksi sushi-lover ja olen aika varma, että jossain vaiheessa tätä raskautta tulen sitäkin syömään. Minä olen elänyt siinä uskossa, että niin kauan kun kala on tuoretta ja oikein säilytetty sekä käsitelty, niin sitä voi ihan hyvällä omalla tunnolla syödä :) Ainoastaan tosiaan ravintolan suhteen saatan olla nyt tarkempi, jotta varmasti varmistun kalan tuoreudesta.

Haikaraa odotellessa kirjoitti...

Aamen! :)

Lähetä kommentti