Minulle raskaus on aiheuttanut suuren tunnekuohun, joka ei ole ollut pelkästään onnen kyyneleitä. Toki painotan, että suurimpana tunteena on suunnaton riemu, mutta kyllä tähän alkutaipaleelle on jos jonkinnäiköistä hämmennystä piisannut!
En olisi kuuna päivänä ajatellut, että pitkään toivottu raskaus laittaisi niin paljon mielen kuonaa liikkeelle. Olen viime aikoina käynyt uudelleen ja uudelleen läpi samoja kysymyksiä: "Pärjäänkö/jaksanko/onko oikea aika/mitä jos Papan ja minun tiet SITTENKIN eroavat/lista jatkuu loputtomiin" Tuleva elämänmuutos on niin iso, että käsittelen sitä enemmän unissani kun valvetilassa. Öisin Pappa on jättänyt minut, minä Papan, on ollut keskenmenoja, en ole kiintynyt vauvaan ja vauva on ollut minikokoinen ja heiveröinen. Yöt ovat siis olleet varsin tapahtumarikkaita, eikä todellakaan aina miellyttävällä tavalla!
Uskonpa, että painajaisputkellani on tarkoitus järjestää ajatukseni ja tänään huomaan niiden olevan taas hieman selkeämmät. Vauva on tulossa, ei ole keskenmenoa ja vauva on terve kunnes toisin todetaan. Minä ja Pappa olemme kasvaneet toisiimme kiinni ja tämä hetki on hieno, kerrassaan ainutlaatuinen.
Ja tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä. Nyt on meidän kaikkien tulevien tai odottavien äitien aika keskittyä tähän hetkeen, siihen elämän alkuun, joka tällä hetkellä kasvaa sisällämme. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei anneta pelolle tai epävarmuudelle liikaa jalansijaa, vaan kohdataan nekin möröt suoraan silmästä silmään, niin nekin lopulta väistyvät!
Ihanaa kesäiltaa!
Mamma
Mitä minä teen tämän blogin kanssa?
-
Olen pohtinut tätä blogia aika paljon. Mitä tämän kanssa tekisi? On selvää,
että kirjoittamisvauhti on hiipunut ja vaikka minulla olisikin paljon
asioita m...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti