Tässä vauvakuumeen kourissa sitä välillä toivoo niin kovasti sitä kolmatta, että unohtaa, että meitä on jo kaksi. Kaksikin on jo paljon, varsinkin kun tämä kaksikko on aika rautainen tiimi.
Sunnuntaina vietimme päivän kaksin. Kiertelimme ympäri Helsinkiä, istuimme terasseilla, kävimme syömässä ulkona ja kävelimme Lauttasaaren rantaa pitkin aina Hanasaareen asti. Päivä oli niin rento, että odotukset vauvasta häipyi hetkeksi taka-alalle.
Näin on hyvä.
Tottakai lapsi on hartain toiveemme, mutta haluan muistuttaa itseäni siitä, että minulla on jo paljon enemmän mitä ikinä osasin kuvitella. Luulin vielä viisi vuotta sitten, etten ikinä löydä tai välttämättä edes halua löytää sitä sielunkumppania, puhumattakaan lapsista! Kun tapasin Papan, koko maailmankuvani alkoi pikku hiljaa muokkaantua ihan uusiin uomiin. Ei siis sillä tavalla, että Pappa olisi pakottanut minut muuttumaan vaan niinkuin yleensäkin toisen ihmisen kohdatessaan muuttuu, kun saa uusia näkemyksiä elämästä. Jokainen ihminen kuitenkin jättää jäljen ihmiseen.
Nyt siis haluankin vetää hieman henkeä vauvaprojektista huolimatta. Se jatkuu omalla painollaan, mutta nyt tuntuu siltä, että se saa nimenomaan kulkea meidän elämän rinnalla. Vauva tulee olemaan lahja meille, lisä meidän elämäämme, mutta en halua, että projektin suorittamisesta tulee meidän matkamme päätarkoitus. En todellakaan tarkoita, että nyt heitetään hanskat tiskiin ja katsotaan mitä tapahtuu, vaan yritän ehkä psyykata itseäni vähän rennompaan lähestymistapaan ja unohtaa ne paineet. (siis mitkä paineet? mistä ne paineet oikeen tulee?! :D )
Olen vain ihan äärettömän kiitollinen Papasta. :)
Mamma
0 kommenttia:
Lähetä kommentti