Ovis bongattu? Ehkä? Joo? Vähän edes?

Nyt on kriittisin aika tikuttelusta ohi. Ja olo on toisaalta toiveikas, toisaalta vähän hölmistynyt. Peittoja ainakin heiluteltiin, mutta tulkitsinko tikkuja oikein, sitä en kyllä tiedä.

KP13 viiva alkoi selkeästi vahvistua päivä päivältä, ja KP17 oli kaikista tummin viiva, jonka jälkeisinä päivinä viiva häipyi olemattomiin. Mutta oliko se nyt sitten tarpeeksi vahva?! Se oli reunastaan melkein musta, mutta ei koko leveydeltään. Melko tumma se oli kokoleveydeltään, mutta en nyt mene takuuseen, että oliko se testiviivaa kummempi.

Ärsyttää kun en ottanut tikuista kuvia, niin olisi voinut verrata. Jotain kyllä selkeästi tapahtui, koska väri ensin johdonmukaisesti tummeni ja sitten häipyi olemattomiin. Mutta onko se nyt sitten riittävästi? Mistä sen tietää? No ei mistään. Paitsi odottelusta. *huoh*

Jotenkin jäi kyllä sellanen toiveikas fiilis. JOS ovis oli sinä päivänä, luulen, että siimahäntiä olisi riittävästi. Nyt olisi niinkuin DPO 3. Mitään oireita ei ole, ei tissiturvotusta tai mitään. Eilen yöllä mahassa oli nipistelyä ja joku ihme kipu, mutta minun vatsani tuntien se menee kyllä ihan kaiken muun epämääräsyyden piikkiin. Ajattelin lopettaa tikuttelun tästä kierrosta, kun nyt ei enää tule edes hailakkaakaan haamua. Ainoa, mitä voi nyt tehdä, on pitää peukut pystyssä, sormet ristissä ja silmät ehkä kiinni, kun tää on nyt vaan niin sairaan jännää.

Tajusin muuten tänään, miten arvokas tää blogi tulee olemaan itselleni sitten kun haikara on lähtenyt matkaan ja tilaus toimitettu. Täältä sitten aina voi käydä lueskelemassa, miten hirveän paljon me ollaan haluttu se lintu bongata! Se haikara kun kuitenkin joskus tulee saapumaan!

(Ehkä jo tässä kuussa???????)


Mamma