Psykosomaattinen raskaus

No nyt alkaa ne piinojen piinat (KP 28/30-36). Päätin viikko sitten, etten testaa ennen KP36. Miksi ihmeessä menin päättämään jotain sellasta?! Viikonloppuinen mahakipu herätti niin toiveet kuin pelotkin niin vahvasti pintaan, etten tiedä mitenpäin tässä olisi.

Mutta maha: se on mystinen. Koko viikonlopun sitä puristi, kiristi, väänsi ja nipisti. Ei sillä tavalla, että se olisi sekaisin tai potisin jotain mahapöpöä, vaan niinkuin olisi supermenkat. Eipä ollut. Kokoajan kyllä tarkistin tilannetta, niin kovaa kipu välillä oli. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että koko kohtu (tai mikälie) olisi krampannut. Siis ihan käsittämätöntä. Jännitin tilannetta niin paljon, että kehitin itselleni pahoinvoinninkin, ja tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että meinasi jo pönttö kutsua. (Tämä tietenkin ruokkii omaa epäilystäni, ja aivan varmasti suotta! Hemmetti.) Kaikki mahdolliset oireet oli viikonloppuna nivuskivuista siihen pahoinvointiin kävin kyllä läpi. Kohta kohdalta. Tähti tosin ei syttynyt.

Tänä aamuna luulin kaikkien oireiden olevan ohi, kunnes tehdessäni vatsalihaksia vatsallani, tunsin kovaa tykytystä ja jomotusta oikealla puolella alavatsaa. Ja taas lähti ajatusratas pyörimään.

Surullisintahan tässä on se, että sitten kun se täti tänne saapuu, tajuan niiiin oman hulluuteni. (Eilen tosin Pappakin oli jo toiveikkaana mikäli tulkitsin hassun hymyn pahoinvointini aikaan oikein. Yleensä Pappaa ei paljon minun pahoinvointini naurata!)

Mutta siis. Julistan itselleni uuden diagnoosin. Olen psykosomaattisesti raskaana.

Vauva vaan puuttuu.


Harmi...


Mamma