Vertaistuesta

Me suomalaiset olemme sanonnan mukaan hiljaisia. Emme puhu juuri henkilökohtaisista asioista, kerro niistä tärkeimmistä toiveista tai pohdi julkisesti miksi toiveet eivät ole vielä toteutuneet. Epäonnistuminen on noloa, ja siksi paineet on monessa asiassa korkealla.

Sen takia minut on saanut hämmentyneeksi tämä avoin ilmapiiri vauvablogien ja palstojen välillä, jossa mikään asia ei ole liian intiimi jaettavaksi. Olen myös itse heittäytynyt tähän avoimeen keskusteluun jakaen asioita, joista en puhu edes parhaiden ystävien kanssa. (Vielä ei ole tullut tarvetta päivitellä kipeitä nännejä) Nyt on tarve kuulla muiden mielipiteitä, tarve jakaa omia ja tarve saada kysymättömille kysymyksille vastaus.

Blogi-ilmiö on mielestäni mielenkiintoinen, huomionarvoinen ja lojaaliutta täynnä. Me enemmän tai vähemmän epätoivoiset haikaranmetsästäjät olemme yhdistäneet voimamme ja ymmärrämme toinen toisiamme. Kaikki me tiedämme, että lause "Ottakaa vaan rauhassa ja stressittä, niin kyllä se sieltä tulee" on ärsyttävintä mitä voi sanoa. Toisen on helppo kommentoida, kun ei ole oma lehmä ainakaan niin syvällä ojassa kuin itsellä.

Ei mitään niin hyvää, jos ei jotain huonoakin. Tässä avoimessa yhteisössä, jossa kaikki oireet on esillä herää niin toiveet kuin myös pelotkin. "Mitä jos minä en plussaakaan?", "Mitä jos me epäonnistumme tässä?" Toisaalta on hyvä, että asiaista puhutaan avoimesti, toisaalta taas joukolla panikoiminen lisää paineita entisestään. Puhumattakaan niistä oireista, mitä me kaikki kyttäämme. Missä puristaa, kiristää, juilii ja nippaa sillä kertaa. Ehkä olisi helpompi olla stressaamatta ja "vain" yrittää ilman, että olisi alati netissä tarkastamassa mitä mikäkin oire saattaa tarkoittaa.

Kuitenkin on ihanaa huomata, että yrittäneet vihdoin palkitaan sillä plussalla. Silloin voi sydämestä asti onnitella, hehkuttaa ja fiilistellä, koska me kaikki yrittäjät tiedämme täysin, miten vaikeaa tuo plussa on saada ruutuun.

Kiitos siis siitä, että luet blogiamme ja tarinaa siitä, miten meidän käy.

Mamma